Navigoi

  • Sidottu

Avainsanat

  • Perttu Immonen
  • rahvas
  • Suomen historia
  • tavallinen kansa

Perttu Immonen

Suomen rahvaan historia

Kolmen suvun elämää keskiajalta 1800-luvulle

  • Sidottu

  Suomalaista elämää viideltä vuosisadalta

Tunnemme historiasta parhaiten aatelissuvut ja kuninkaat. Mutta millaista oli tavallisten suomalaisten elämä?

Suomen rahvaan historia tarkentaa katseensa tavalliseen kansaan seuraamalla kolmen suvun vaiheita 1400-luvulta Suomen sotaan eli 1800-luvun alkuun saakka. Yksi suvuista eli Länsi-Suomessa jokivarsikulttuurin piirissä, toinen Itä-Suomessa Saimaan järviseudulla ja kolmas Pohjanlahden rannalla Kokkolassa.

Nämä kolme sukua näyttävät menneen ajan rahvaan koko kirjavuudessaan. Kansa koki kouriintuntuvasti maan monet murrokset, kuten nuijasodan, kirkon ankaran puhdasoppisuuden, 1700-luvun isonvihan ja sen jälkeisen vaurastumisen sekä näki valtakunnan vaihtuvia hallitsijoita. Suvut viljelivät maata, nauttivat ikkunoiden ja paloviinan kaltaisista uutuuksista ja omaksuivat aatelisilta muotivaatteita ja tansseja. He pohtivat enimmäkseen maanläheisiä kysymyksiä, kuten sitä, kenen kanssa he avioituisivat, miten selviäisivät esivallan veroista ja sotaväenotoista ja mihin käyttäisivät nousukauden tuottaman ylijäämän.

Suomen rahvaan historia on upea ja vaikuttava suurteos, joka herättää suomalaisen arjen historian eloon lukijan mielessä.

 

ISBN painettu: 9789523003354
Kirjastoluokka: 92
Sivumäärä: 639
Ilmestyminen: 30.8.2017

Tiedonjulkistamisen valtionpalkinto 2018
Historian Ystäväin Liiton kunniamaininta 2018
Vuoden Historiateos 2017 -palkintoehdokkuus 2017
Kanava-palkintoehdokkuus 2017

Osta verkkokaupasta

Avainsanat

  • Perttu Immonen
  • rahvas
  • Suomen historia
  • tavallinen kansa

Kirjasta sanottua

Immonen tarinoi paikoin hyvin värikkäästi sukujen vaiheista.

Keskisuomalainen

Riemastuttava kirja paljastaa puhuttelevia anekdootteja kuvaamastaan ajasta ja ihmisistä.

Suomen Kuvalehti

Perttu Immonen

Perttu Immonen on tutkija, kirjoittaja ja perheenisä. Hän on syntynyt Pohjois-Hämeessä pienessä Virtain kaupungissa, josta hän muutti 1990-luvulla opintojen perässä Helsinkiin. Hän on aiemmalta koulutukseltaan psykologi ja on työskennellyt muun muassa aivotutkijana.  Historia ja kirjallisuus olivat Immoselle aluksi vain harrastuksia muiden töiden ohessa. Vuonna 2008 hän sai idean uudenlaisesta tietokirjasta, jossa historiallista arkea kuvattaisiin vaihtelevista, […]

Siirry kirjailijan sivulle