Navigoi

Hannele Klemettilä

FT Hannele Klemettilä on myöhäiskeskiajan kulttuurihistoriaan erikoistunut tietokirjailija ja tutkija.

FT Hannele Klemettilä on myöhäiskeskiajan kulttuurihistoriaan erikoistunut tukija ja tietokirjailija, jolta on ilmestynyt julkaisuja myös ulkomailla. Tutkijankoulutusta hän on saanut Turun yliopiston kulttuurihistorian laitoksella, Pariisin EHESSin keskiajan historiallisen antropologian tutkimusryhmässä sekä Leidenin yliopiston keskiajan historian laitoksella. Klemettilän väitöstutkimuksesta ilmestyi hiljattain laaja kansainvälinen julkaisu (Brepols 2006); samoja aiheita käsitteli kiitetty tietokirja Keskiajan pyövelit (Atena 2004).

Klemettilä on esitelmöinyt keskiajan ruokakulttuurin aihepiiristä kansainvälisissä tiedekonferensseissa ja kirjoittanut keskiajan keittotaidosta teokseen The Oxford Dictionary of the Middle Ages (Oxford University Press 2007). Suomeksi julkaistiin vuonna 2007 Keskiajan keittiö. Keväällä 2013 julkaistaan Federigon haukka ja muita keskiajan eläimiä, joka tutkii ihmisen ja eläimen suhdetta keskiajalla sekä eläimiin liittyvää symboliikkaa. 

Klemettilä on asunut useita vuosia ulkomailla ja tehnyt tutkimustyötä tärkeimmissä eurooppalaisissa museoissa sekä käsikirjoitusarkistoissa (mm. Ranskan kansalliskirjasto, British Library ja Vatikaanin arkisto).Tammikuusta 2008 hän on työskennellyt Suomen Akatemian tutkijatohtorina. Historiallisten ruokien ohessa Klemettilä harrastaa ranskalaisia ja intialaisia ruokia. Lisäksi hän pitää mm. sudokuista, sellosarjoista, sateesta ja sumusta.

Kiinnostuisitko myös näistä?

Naismurhien maa
  • E-kirja

  • Sidottu

  • Äänikirja

Naismurhien maa

Saara Nurmo

Tulossa

Katastrofin kaava
  • E-kirja

  • Nidottu

  • Äänikirja

Katastrofin kaava

Niina Könönen

Tulossa

Ystävysty hermostosi kanssa
  • E-kirja

  • Sidottu

  • Äänikirja

Ystävysty hermostosi kanssa

Airikka Nurmela

Tulossa

Entiset ystävät
  • E-kirja

  • Sidottu

  • Äänikirja

Entiset ystävät

Anne-Mari Aaltonen

Tulossa

Sarjamurhaaja sairaalassa
  • E-kirja

  • Nidottu

  • Sidottu

  • Äänikirja

Sarjamurhaaja sairaalassa

Risto Majaniemi

Pohjois-Korean kannibaali
  • E-kirja

  • Sidottu

  • Äänikirja

Pohjois-Korean kannibaali

Fiia Suuronen, Pinja Mikkonen & Minna Juuti

Sadetakkitappaja
  • E-kirja

  • Nidottu

  • Pokkari

  • Sidottu

  • Äänikirja

Sadetakkitappaja

Fiia Suuronen, Pinja Mikkonen & Minna Juuti

Viimeiseen asti
  • Sidottu

Viimeiseen asti

Mikko Porvali

Rahaa kuin roskaa
  • E-kirja

  • Sidottu

  • Äänikirja

Rahaa kuin roskaa

Gary Stevenson

Marskin kuriiri
  • E-kirja

  • Sidottu

  • Äänikirja

Marskin kuriiri

Arto Koskinen

Valkoinen kidutus
  • E-kirja

  • Sidottu

  • Äänikirja

Valkoinen kidutus

Narges Mohammadi

Täydellisyyden ansa
  • E-kirja

  • Sidottu

  • Äänikirja

Täydellisyyden ansa

Thomas Curran

Keskusteluja kuolemansellissä
  • E-kirja

  • Nidottu

  • Sidottu

  • Äänikirja

Mestarivaras
  • E-kirja

  • Sidottu

  • Äänikirja

Mestarivaras

Michael Finkel

Tunnista manipulointi ja löydä omat rajasi
  • E-kirja

  • Paperikirja

  • Sidottu

  • Äänikirja

Tunnista manipulointi ja löydä omat rajasi

Nina Lyytinen & Satu Pihlaja

Vaitonaiset
  • E-kirja

  • Paperikirja

  • Sidottu

  • Äänikirja

Vaitonaiset

Saara Nurmo