Navigoi

Elina Helkala

Elina Helkala (s. 1987) on kuva- ja mediataiteen sekä muinaistekniikan artesaani. 

Kuusankoskelta kotoisin oleva ja Turussa asuva Helkala on kuvittamisen lisäksi taitava valokuvaaja. Vapaa-ajallaan hän harrastaa palokuntatoimintaa Turun vapaaehtoisessa palokunnassa. Helkala on kiinnostunut muinaisuuden elävöittämisestä ja kokeilevasta arkeologiasta.

Helkala on opinnoissaan perehtynyt moniin perinteisiin käsityömenetelmiin. Hän on erikoistunut nahan ja eläinten kallojen työstöön. Hän on opiskellut myös puukontekoa, ja hänen puukkojaan on myös palkittu kilpailuissa. 

Ilari Aallon ja Elina Helkalan kirja Matkaopas keskiajan Suomeen sai Valtion tiedonjulkistamispalkinnon ja sitä on myyty yli 8 000 kappaletta. 

Kritiikin punnukset 2023
Suomen muinaistutkimuksen tuki ry:n Vuoden arkeologinen teko 2017 -tunnustus 2018
Vuoden Historiateos 2017 -palkintoehdokkuus 2017
Tiedonjulkistamisen valtionpalkinto 2016