Navigoi

Pekka Matilainen

Pekka Matilainen (1946) on työskennellyt muun muassa Yliopisto-lehden päätoimittajana.

Matilainen on opiskellut klassista filologiaa ja tutkinut mm. renessanssin Firenzeä. Hän on käsitellyt aikakauden Italiaa myös palkitussa esikoisdekkarissaan Kupoli (2013) sekä tietokirjassaan Muutoksen tekijät (2016). Matilainen on kiinnostunut historiasta laajemminkin ja mainitsee Englannin 1800-luvun viktoriaanisen ajan paheekseen. Hän on julkaissut aiemmin useita tietokirjoja ja saanut tiedonjulkistamisen valtionpalkinnon vuonna 1993 sekä Skepsis ry:n Sokrates-palkinnon kriittisestä journalismista vuonna 1999.

Nykyisin Matilainen viettää aikaansa mökkeilemällä, rakentamalla luonnonmukaista puutarhaa, sekä harrastamalla intohimoisesti joogaa ja meditaatiota.

 

Kupoli
  • E-kirja

  • Pokkari

  • Sidottu

Kupoli

2013

Miniatyyrimaalari
  • E-kirja

  • Sidottu

Suomen dekkariseuran palkinto - Paras esikoisdekkari 2014

Kiinnostuisitko myös näistä?

Mikaelin kirja
  • E-kirja

  • Paperikirja

  • Äänikirja

Mikaelin kirja

Roope Lipasti

Ulkokultaisen käytöksen kirja

Ari Turunen & Markus Partanen

Hyvän historia
  • E-kirja

  • Sidottu

  • Äänikirja

Hyvän historia

Rutger Bregman

Kielletyt leikit
  • Sidottu

  • Äänikirja

Kielletyt leikit

Marko Tikka & Seija-Leena Nevala

Perimenopower
  • Nidottu, liepeellinen

  • Äänikirja

Perimenopower

Katarina Wilk

Maailman salaperäisin kirja
  • E-kirja

  • Pokkari

  • Sidottu

  • Äänikirja

Paikka kaikelle
  • E-kirja

  • Nidottu

  • Sidottu

  • Äänikirja

Paikka kaikelle

Ilana Aalto

Muutoksen tekijät

Pekka Matilainen

Gestapo
  • E-kirja

  • Pokkari

  • Sidottu

  • Äänikirja

Gestapo

Frank McDonough

Halkaisukirvesmies
  • E-kirja

  • Pokkari

  • Sidottu

Halkaisukirvesmies

Roope Lipasti

Fasismin lumous
  • E-kirja

  • Pokkari

  • Sidottu

Fasismin lumous

Tarmo Kunnas

Syötäväksi kasvatetut
  • E-kirja

  • Nidottu, liepeellinen

  • Pokkari

Syötäväksi kasvatetut

Elina Lappalainen

Linnunpöntönrakentaja
  • E-kirja

  • Pokkari

  • Sidottu

Linnunpöntönrakentaja

Jyrki Vainonen

Sitomisen taito
  • E-kirja

  • Sidottu

Sitomisen taito

Saija Nissinen