Navigoi

  • E-kirja

  • Sidottu

Avainsanat

  • ihmissuhteet
  • novelli
  • outous
  • Saija Nissinen
  • tunnelma

Saija Nissinen

Sitomisen taito

ja muita novelleja

  • E-kirja

  • Sidottu

Valloittavan outotunnelmaisia novelleja

Joka juhannus perheen aikuiset lapset tulevat kotiin. Isä ei ole muuttunut, eikä äiti, ja lapsuuden huoneet on palautettu viimeistä piirtoa myöten ennalleen. Keskikesän kuumuudessa on pakko käyttää kaikki voimansa, jos haluaa pyristellä irti menneisyyden tahmasta. Lopullinen pako voi silti olla mahdoton, vaikka alla olisi kuinka nopea moottoripyörä.

Mielisairaalassa työskentelevä Reino on vaihtanut nimensä Aaroniksi, koska elää Elviksen lauluista. Mutta onko hän itse riittävän järjissään auttaakseen muita? Entä miten käy poliisille, joka hankkiutuu treffeille murhayrityksestä kuulustelemansa naisen kanssa? Ja montako tähteä lomakohteen hotellilla pitää olla, jos avioliitolle pitää saada uusi alku?

Tiukassa tilanteessa voi tavata elämänsä ihmisen tai kääntää rakkaalleen selän, mutta on mahdotonta jatkaa, jos omalla elämällä ei ole mitään merkitystä. Vain itsenäisyyspäivän linnanjuhlat kokoavat kansakunnan yhteen televisioruutujen hohteeseen. Ja jos presidentti sortuu kristallikruunujen kirkkaassa valossa, onko mitään enää jäljellä?

Sitomisen taito kuvaa taitavasti ja hienovaraisesti ihmiselämän pohjavirtoja. Saija Nissisen vaikuttavat, outotunnelmaiset novellit näyttävät ihmiset niin kirkkaasti valaistuina, että heistä kiinnostuu väistämättä. 

Kirjasta on tuotettu myös e-kirja.

 

 


 

Ehdolla Savonia-kirjallisuuspalkinnon saajaksi

Kuopion kaupungin jakaman Savonia-kirjallisuuspalkinnon vuoden 2013 palkintoehdokkaat julkistettiin 23.11.2012. Saija Nissinen on teoksellaan Sitomisen taitoyksi kuudesta ehdokkaasta. Raati valitsi ehdokkaat 67 palkinnon piiriin kuuluvasta vuonna 2012 ilmestyneestä teoksesta.

Raati perustelee Nissisen valintaa seuraavasti: ”Kuopiolaisen esikoiskirjailijan kokoelma erikoisia ja outojakin novelleja, joista monen loppu jää avoimeksi ja lukijaa askarruttavaksi.”

Muut ehdokkaat ovat Pirjo Hassinen teoksellaan Popula (Otava), Asko Jaakonaho teoksellaan Onnemme tiellä (Otava), Sirpa Kähkönen teoksellaan Hietakehto (Otava), Tuija Lehtinen teoksellaan Pesää! (Otava) ja Markku Rönkkö teoksellaan Metsänpoika(Like). 

Savonia-palkinto jaetaan tammikuun 2. päivä 2013 klo 17.00 avoimena tilaisuutena Kuopion kaupungintalossa. Palkinto on suuruudeltaan 10 000 euroa.

ISBN painettu: 9789517968133
ISBN e-kirja: 9789517966856
Kirjastoluokka: 84.2
Ilmestyminen: 15.4.2012

Savonia-palkintoehdokkuus 2013

Osta verkkokaupasta

Avainsanat

  • ihmissuhteet
  • novelli
  • outous
  • Saija Nissinen
  • tunnelma

Kirjasta sanottua

Novelleissa jää tietoisesti paljon asioita avoimiksi ja muun muassa ihmisten syvimmät tunteet ja salaisuudet purkamatta, mikä todistaa tietystä kirjallisesta lahjakkuudesta ja kunnianhimosta.
-Hannu Waarala, Savon Sanomat
http://www.savonsanomat.fi/viihde/kirjat/saija-nissinen-sitomisen-taito/739464

Nissisen novelleissa kirjallisuus kohtaa elokuvallisuuden.
-Risto Löf, Savon Sanomat

Nissisen novelleissa näkyy sellaista tyylillistä kypsyyttä ja kerronnallista iskevyyttä, jota esikoiskirjailijalla tapaa harvoin. Tekstit ovat pitkälle harkittuja ja hiottuja pienoiseen mestarillisuuteen saakka.
-Jari O. Hiltunen, Satakunnan Kansa
http://www.satakunnankansa.fi/Arvostelut/1194732638337/artikkeli/kestavia+esikoisnovelleja.html

Kokemus ja oivaltaminen ilmenevät Sitomisen taidon yksityiskohdissa. Ja juuri niillähän proosa yleensäkin viettelee tai kadottaa lukijansa.
-Antti Majander, Helsingin Sanomat
http://www.hs.fi/kirjat/artikkeli/Kuilu+aukeaa+arjesta/HS20

Saija Nissinen

Saija Nissinen (1963) on julkaissut aiemmin Savonia-ehdokkaaksi nousseen novellikokoelman Sitomisen taito (2012). Hän asuu Kuopiossa ja työskentelee elokuvakeskuksen toiminnanjohtajana. Ukinpoika on fiktiota,  mutta sen jokiluonto ja voimalamiljöö kuvallistuvat vahvasti kirjailijan omasta lapsuudesta.

Siirry kirjailijan sivulle

Löytyisikö näistä uusi suosikkisi?

Perimenopower
  • Nidottu, liepeellinen

  • Äänikirja

Perimenopower

Katarina Wilk

Tiedostavan siemailun taito
  • E-kirja

  • Nidottu

  • Äänikirja

Paikka kaikelle
  • E-kirja

  • Nidottu

  • Sidottu

  • Äänikirja

Paikka kaikelle

Ilana Aalto

Tuulen suku
  • E-kirja

  • Sidottu

Tuulen suku

Satu Grönroos

Ukinpoika
  • E-kirja

  • Sidottu

Ukinpoika

Saija Nissinen

Jonain keväänä herään
  • E-kirja

  • Sidottu

Jonain keväänä herään

Katri Rauanjoki

Mitä miehen pitää
  • E-kirja

  • Sidottu

Mitä miehen pitää

Jarmo Ihalainen

Halkaisukirvesmies
  • E-kirja

  • Pokkari

  • Sidottu

Halkaisukirvesmies

Roope Lipasti

Vapaana elämisen taito
  • E-kirja

  • Sidottu

Vapaana elämisen taito

Päivi Kannisto & Santeri Kannisto

Munavalikoima
  • E-kirja

  • Sidottu

Munavalikoima

Sakari Fen

Syötäväksi kasvatetut
  • E-kirja

  • Nidottu, liepeellinen

  • Pokkari

Syötäväksi kasvatetut

Elina Lappalainen

Kaiken muistamisen taito
  • Pokkari

  • Sidottu

  • Äänikirja

Linnunpöntönrakentaja
  • E-kirja

  • Pokkari

  • Sidottu

Linnunpöntönrakentaja

Jyrki Vainonen

Rajanaapuri
  • E-kirja

  • Pokkari

  • Sidottu

  • Äänikirja

Rajanaapuri

Roope Lipasti

Miten maailma loppuu
  • E-kirja

  • Sidottu

Miten maailma loppuu

Jussi Viitala

Tyylikkään köyhäilyn taito
  • E-kirja

  • Nidottu

  • Sidottu

Tyylikkään köyhäilyn taito

Alexander von Schönburg