Kristiina Wallin & Hannimari Heino
Puutarhakirjeitä
-
Sidottu
Puutarhat versovat ajan, riittämisen ja onnellisuuden ajatuksia
”Puutarha odottaa, etsii suuntaa. Lumen ja sulan maan raja muuttuu joka päivä. Yöllä kaikki se, mikä virtasi, palaa jälleen jääksi, kirkkaaksi ja sileäksi pinnaksi. Jos katson sen lävitse, voin nähdä puutarhat, jotka kerrostuvat aikaan. Voin muistaa, millaista oli olla lapsi ja eksyä koiranputkiavaruuteen tai ryömiä raparperin lehtien alle.”
Puutarhakirjeitä seuraa vuodenkiertoa puutarhassa ja elämänkiertoa ihmisessä, kasvun ja lakastumisen vaiheita. Puutarhoista astutaan syvälle ihmisyyteen, aikakäsitykseen ja omiin voimavaroihin.
Runoilijat Hannimari Heino ja Kristiina Wallin vievät lukijan tunnelmallisten puutarhakuvien myötä pohtimaan levon ja tekemisen sykliä sekä jakavat muistoja matkoilta ja kokemuksia kirjoittamisesta. He miettivät puutarhan olemusta, sen vaatimaa työtä ja tarjoamaa rauhaa. Kirjeet kuljettavat perinteisten puutarhojen lisäksi metsäpuutarhoihin, veden alle ja mielen metsiin. Tekstien kerroksellisuus, lyyrisyys ja rytmi solisevat kuin purot puutarhojen halki.
Kahden vuoden ajan Ylöjärven ja Porvoon välillä kulkeneet kirjeet luotaavat puutarhan ulottuvuuksien lisäksi kirjeen kirjoittamisen ja lukemisen hitautta ja rauhaa.
Puutarhakirjeet taipui elokuussa 2017 Yleisradion toteuttamaksi Ääniversumiksi.
ISBN painettu: 9789523004092
Kirjastoluokka: 84.2
Sivumäärä: 149
Ilmestyminen: 6.3.2018
Osta verkkokaupasta
Kirjasta sanottua
Nautin Wallinin ja Heinon Puutarhakirjeistä suunnattomasti ja pidän kirjan käden ulottuvilla, sillä tulen varmasti palaamaan siihen monta kertaa. Harvinaisen hieno ja pieteetillä kirjoitettu teos! Sitä tekee mieli lukea h i t a a s t i.
Terhi Rannelan blogi
"Kirjoittajien puutarhoissa on läsnä ulottuvuus, joka yltää todellisen, käsin kosketeltavan tuolle puolen, mielikuvitukseen, muistoihin, kaipaukseen menetettyihin puutarhoihin, kuviteltuihin puutarhoihin, tai niihin jotka ovat toisaalla."
Terrafiore -blogi
Runoilijat Hannimari Heino ja Kristiina Wallin ovat kirjoittaneet hurmaavan ja viisaan kirjan. –– Tämä on hitaasti naustiskellen luettava kirja.
Expressi-lehti
”Kun olet saanut puutarhasi talviteloille, tartu tähän kauniiseen kirjaan.”
Puutarha&Kauppa
Kristiina Wallin
Kristiina Wallin (s. 1971) on runoilija ja radiodraaman kirjoittaja. Häneltä on ilmestynyt useita runokokoelmia ja lukuisia kuunnelmia ja muita radioteoksia. Wallinin runokokoelmat ovat olleet Runeberg-palkintoehdokkaana, Tanssiva Karhu –ehdokkaana ja Einari Vuorela –runopalkintoehdokkaana ja hän on saanut Tampereen kaupungin kirjallisuuspalkinnon. Wallinin runoja on käännetty englanniksi, italiaksi, albaniaksi ja arabiaksi. Wallin on tehnyt monia poikkitaiteellisia projekteja ja […]
Hannimari Heino
Hannimari Heino (s.1963) on runoilija ja suomentaja. Häneltä on ilmestynyt runokokoelmia ja lukuisia, erityisesti italialaisen runouden suomennoksia. Hän on saanut kansainvälisen Flaiano Italianistica -palkinnon ja hänen runojaan on käännetty italiaksi. Houkutus venyttää kirjallisuutta yli taiteiden välisten rajojen vie Heinoa myös kansien välistä ulos. Sanojen leikistä tilan, kuvan, äänen ja liikkeen kanssa on syntynyt muun muassa runoinstallaatiota, joita […]