Navigoi

  • E-kirja

  • Sidottu

Avainsanat

  • avioero
  • ihmissuhde
  • jätetty puoliso
  • Martina Haag

Martina Haag

Olin niin varma meistä

  • E-kirja

  • Sidottu

Tarina avioerosta selviytymisestä

”Tulen loppuelämäni joka toinen viikko kaipaamaan lapsiani. Anders on vienyt minulta puolet heidän lapsuudestaan, enkä voi asialle yhtään mitään. Kuvittelin, että välillämme oli jotakin erityistä, jotakin paljon voimakkaampaa kuin kellään muulla. Niillä jotka luovuttivat, niillä joiden rakkaus sammui, niillä joihin iski viidenkympin kriisi ja jotka vaihtoivat nuorempaan. Tietenkin mekin riitelimme ja olimme eri mieltä lukemattomista asioista. Mutta ei kai kukaan oleta, että rakastavaiset istuvat vierekkäin samanlaiset vaatteet päällä lukemassa saman kirjan samaa lukua.”

Petra ja Anders ovat olleet yhdessä 15 vuotta, heillä on kaksi pientä poikaa. Sitten, eräänä pääsiäisenä Petra huomaa kesämökillä sängyn vieressä kynttilänjalan. Miksi Anders on polttanut kynttilää yöpyessään yksin mökillä? Eikö hän olekaan ollut yksin?

Olin niin varma meistä kertoo jätetyn osapuolen tarinan. Petra haluaa jatkaa liittoa, hän uskoo, että vaikeuksista selvitään ja että vaikea aika pian päättyy. Mutta kun tilanne ei sitkeästä yrittämisestä ja vimmaisista toiveista huolimatta ratkea, Petra pakenee Ruotsin Lappiin autiotupavahdiksi ja alkaa kirjoittaa kirjaa erostaan. Hän vuodattaa koneelleen kaiken, kaunistelematta ja itseään säästämättä.

Surullisesta aiheesta huolimatta Martina Haagin ääni on topakka ja lämmin. Kaikesta selvitään – edes vartti kerrallaan. Menetettyä ei saa takaisin, mutta siitä voi aina kirjoittaa mainion romaanin.

 

Martina Haag (s. 1964) on ruotsalainen kirjailija, näyttelijä ja kolumnisti. Neljän lapsen äidin avioliitto päättyi vuonna 2014. Haagilta on aiemmin suomennettu teokset Radan väärällä puolen, Ihana ja todella rakastettu sekä Meidän kotona, joissa hän käsitteli sinkkunaisen elämää, takkuilevaa näyttelijänuraa sekä perheenäidin haasteita. Kirjojen perusviesti pysyy: elämä on aina elämisen arvoista, yllättävää eikä liian vakavasti otettavaa. Olin niin varma meistä -romaania on myyty Ruotsissa yli 200 000 kappaletta.

ISBN painettu: 9789523002968
ISBN e-kirja: 9789523002975
Kirjastoluokka: 84.2
Sivumäärä: 220
Ilmestyminen: 23.2.2017
Suomentaja: Riie Heikkilä

Osta verkkokaupasta

Avainsanat

  • avioero
  • ihmissuhde
  • jätetty puoliso
  • Martina Haag

Kirjasta sanottua

Epätoivon täyttämässä ja yksipuolisessa rakkaudessa ei ole ylpeyttä, vain kyyneliä ja voimattomuutta. Tämä teos on loistava kuvaus siitä.

Cecilia Gustavsson, Aftonbladet

Poikkeuksellisen vahva avioerokuvaus -- Martina Haag onnistuu kuvaamaan avioeroa niin, että mekin, jotka emme ole vastaavaa kokeneet, liikutumme syvästi.”

Lotta Olsson, Dagens Nyheter

Haagin kirjan timanttius on sen raastava menetyksen maku! Jos olet joskus joutunut tahtomattasi hyppäämään pimeään, tämä kirja koskettaa sinua.

Leena Lumi

[Martina Haag] kirjoittaa hauskasti, paljaan rehellisesti. Hän kirjoittaa niin että sielua viiltää. Etenkin me eron (tai useamman) kokeneet voimme täydella vakaumuksella kirjailijan rinnalla seistä.

Rakkaudesta kirjoihin

Martina Haag onnistui tavoitteessaan: Hän todella viihdytti ja kosketti tätä lukijaa. En ole montaa kertaa viime vuosina lukenut kirjaa ”yhdellä istumalla”.

Libristi

Petetyn ja jätetyn naisen selviytymistarina on kaikessa karuudessaan inhimillinen ja samaistuttava.

Elisa Hurtig, Anna

Martina Haag

Martina Haag (s. 1964) on ruotsalainen kirjailija, näyttelijä ja kolumnisti. Neljän lapsen äidin avioliitto päättyi vuonna 2014. Haagilta on aiemmin suomennettu teokset Radan väärällä puolen, Ihana ja todella rakastettu sekä Meidän kotona, joissa hän käsitteli sinkkunaisen elämää, takkuilevaa näyttelijänuraansa sekä perheenäidin haasteita. Kirjojen perusviesti pysyy: elämä on aina elämisen arvoista, yllättävää eikä liian vakavasti otettavaa. […]

Siirry kirjailijan sivulle

Löytyisikö näistä uusi suosikkisi?

Mikaelin kirja
  • E-kirja

  • Paperikirja

  • Äänikirja

Mikaelin kirja

Roope Lipasti

Ulkokultaisen käytöksen kirja

Ari Turunen & Markus Partanen

Perimenopower
  • Nidottu, liepeellinen

  • Äänikirja

Perimenopower

Katarina Wilk

Tiedostavan siemailun taito
  • E-kirja

  • Nidottu

  • Äänikirja

Ruotsinlaiva
  • E-kirja

  • Sidottu

Ruotsinlaiva

Roope Lipasti

Matka muinaiseen Suomeen

Ilari Aalto & Elina Helkala

Idiootit ympärilläni
  • E-kirja

  • Nidottu, liepeellinen

  • Pokkari

  • Äänikirja

Idiootit ympärilläni

Thomas Erikson

Venuksen vuosi
  • E-kirja

  • Sidottu

Venuksen vuosi

Heli Heino

Paikka kaikelle
  • E-kirja

  • Nidottu

  • Sidottu

  • Äänikirja

Paikka kaikelle

Ilana Aalto

Viisas vatsa
  • E-kirja

  • Nidottu, liepeellinen

  • Pokkari

Viisas vatsa

Emeran Mayer

Suomen pyhä sota
  • E-kirja

  • Sidottu

Suomen pyhä sota

Jouni Tilli

Lintu pieni
  • E-kirja

  • Sidottu

Lintu pieni

Tanja Pohjola

Halkaisukirvesmies
  • E-kirja

  • Pokkari

  • Sidottu

Halkaisukirvesmies

Roope Lipasti

Munavalikoima
  • E-kirja

  • Sidottu

Munavalikoima

Sakari Fen

Syötäväksi kasvatetut
  • E-kirja

  • Nidottu, liepeellinen

  • Pokkari

Syötäväksi kasvatetut

Elina Lappalainen

Rajanaapuri
  • E-kirja

  • Pokkari

  • Sidottu

  • Äänikirja

Rajanaapuri

Roope Lipasti