Navigoi

  • E-kirja

  • Sidottu

Avainsanat

  • 1960-luku
  • Jyväskylä
  • kaunokirjallisuus
  • lapsi
  • lapsuus
  • Satu Grönroos
  • yksinäisyys

Satu Grönroos

Lumen syli

  • E-kirja

  • Sidottu

Riipaiseva esikoisromaani siipirikoista ihmisistä

”Olohuoneen pöydällä lepäsivät jaetut kortit, selkäpuoli ylöspäin. Katsoin omani. Niissä ei ollut yhtään kokonaista perhettä. Vain äitejä ja lapsia. Ja Musta-Pekka.”

Juuri koulunsa aloittaneen Helmin syksy alkaa painajaismaisesti. Hänen paras ystävänsä Mirjami kuolee, ja toinen ystävä Saara joutuu Otuksen käsiin. Vaikka pikkutytön elämässä pilkahtelee iloa ja välittämistä, hän ajautuu yhä syvemmälle pelkojen maailmaan, jossa tarun ja toden ääriviivat hämärtyvät. Eletään 1960-luvun loppua suomalaisessa pikkukaupungissa, jossa sodan jäljet näkyvät yhä ja josta lähdetään Ruotsiin töihin.

Isätön Helmi asuu Elsa-äitinsä ja kaksosveljiensä kanssa, mutta perhe kasvaa yllättäen, kun paikalle tupsahtavat Helmin isoveli Pena, työtön hunsvotti Helsingistä, sekä vanhainkodista karannut isoisä. Taakka äidin harteilla kasvaa, mutta mitä mahdollisuuksia hänellä lopulta on?

Omaa paikkaansa maailmassa hakee myös Helmin opettaja Kaarina: nuoren naisen odottamaton raskaus päättyy ennenaikaiseen synnytykseen ja lapsen kuolemaan, ja viereltä katoaa vaivihkaa myös mies, jonka kanssa oli tarkoitus viettää loppuelämä.

Helmin, Elsan ja Kaarinan tarinat sulavat lopulta yhteen kertoen meille maailmasta, jonka pahuuden edessä meidät voi pelastaa vain toisen ihmisen syli ja jossa rikkinäisilläkin kulkijoilla on mahdollisuus onneen.

Läheisyyden ja vapauden kaipuun teemat kulkevat läpi hurmaavan, lämminhenkisesti kerrotun romaanin.

ISBN painettu: 9789517968119
ISBN pokkari: 9789523002654
ISBN e-kirja: 9789517966849
Kirjastoluokka: 84.2
Ilmestyminen: 15.2.2012

Osta verkkokaupasta

Avainsanat

  • 1960-luku
  • Jyväskylä
  • kaunokirjallisuus
  • lapsi
  • lapsuus
  • Satu Grönroos
  • yksinäisyys

Kirjasta sanottua

Ihmisten vuorovaikutteisuus, intuitio, kosketus, erillisyys ja läheisyys ovat sekä Grönroosin romaanin kerronnan muotoa että sen sisältöä ohjaavia ja määrääviä tekijöitä.
-Hannu Waarala, Keskisuomalainen

Satu Grönroos kirjoittaa syvälle sieluun luistinten terillä ja lukija järkyttyy katsoessaan todellisuutta, sillä on niin paljon helpompi olla näkemättä, olla tuntematta.
-Leena Lumi, Leenalumi.blogspot.com
http://leenalumi.blogspot.com/

Lapsen maailman ja mielenliikkeet Grönroos tavoittaa taitavasti. Kieli on aistivoimaista ja kaunista. – – Hyvä romaani jatkaa kirjoittautumistaan lukijan päässä vielä viimeisen sivun jälkeenkin. Lumen syli on tällainen romaani.
-Anna-Leena Ekroos, Ilkka

Lumen syli on hieno esikoiskirja. Sen suurin anti on seitsemänvuotiaan sisäisen maailman kuvaus, jossa todellisuus ja kuvitelmat sekoittuvat, ja hätävalheet pelastavat kiperistä tilanteista.
-Sirpa Pääkkönen, Helsingin Sanomat
http://www.hs.fi/kirjat/artikkeli/Pahaa+e

Satu Grönroos

Satu Grönroos (s. 1961) on kirjallisuutta ja kirjoittamista opiskellut vaasalainen freelance-toimittaja, joka on asunut lapsuutensa ja nuoruutensa Jyväskylässä.  Grönroosin esikoisromaania Lumen syli on kiitetty osuvasta ja aistivoimaisesta lapsuuden kuvauksesta. Grönroos on kirjoittanut näytelmän ja tehnyt käännöstöitä. 

Siirry kirjailijan sivulle

Löytyisikö näistä uusi suosikkisi?

Veden varjot
  • E-kirja

  • Paperikirja

  • Äänikirja

Veden varjot

Maria Broberg

Laiton lapsi
  • E-kirja

  • Pokkari

  • Sidottu

  • Äänikirja

Laiton lapsi

Trevor Noah

Projekti vauva
  • E-kirja

  • Sidottu

Projekti vauva

Satu LIndholm

Perno Mega City
  • E-kirja

  • Sidottu

Perno Mega City

Noora Vallinkoski

Aikaansaamisen taika
  • E-kirja

  • Pokkari

  • Sidottu

  • Äänikirja

Aikaansaamisen taika

Satu Pihlaja

Puutarhakirjeitä

Kristiina Wallin & Hannimari Heino

Ukkosenjohdatin
  • E-kirja

  • Sidottu

Ukkosenjohdatin

Jussi Huhtala

Hyvä hiljaisuus
  • E-kirja

  • Sidottu

Hyvä hiljaisuus

Outi Ampuja

Aikamatkaajan opas historiaan

Ilari Aalto & Wyllie, Acton, Goldblatt

Tuulen suku
  • E-kirja

  • Sidottu

Tuulen suku

Satu Grönroos

Mitä miehen pitää
  • E-kirja

  • Sidottu

Mitä miehen pitää

Jarmo Ihalainen

Kuun ja tähden mailla
  • E-kirja

  • Nidottu, liepeellinen

Kuun ja tähden mailla

Reeta Paakkinen

Piikojen valtakunta

Tiina Miettinen

Kun kolmesta tulee neljä

Taina Laajasalo & Silja Salmi

Syötäväksi kasvatetut
  • E-kirja

  • Nidottu, liepeellinen

  • Pokkari

Syötäväksi kasvatetut

Elina Lappalainen

Järkäle
  • Sidottu

Järkäle

Harri Tapper