Navigoi

  • Sidottu

Avainsanat

  • naisten historia
  • Tiina Miettinen

Tiina Miettinen

Piikojen valtakunta

Nainen, työ ja perhe 1600-1700-luvuilla

  • Sidottu

Tieto-Finlandia -ehdokas 2015!

Mielikuva siitä, että entisaikoina perheet asuivat punaisissa tuvissa, naimisiin mentiin nuorena ja avioton lapsi oli synti, ei ole aivan oikea.

1600–1700-luvut tuottivat monimutkaisia uusperheitä, kun ihmiset kuolivat nuorina ja leskien uudet avioliitot toivat koteihin sinun, minun ja meidän lapsia. Taloissa saattoi pyöriä emännän ja isännän naimattomia sisaruksia, ja myös yksinhuoltajaperheet olivat yleisiä.

Talontyttäret menivät naimisiin nuorina, mutta tilattomien kohtaloksi tuli pitkä työjakso toisen palveluksessa. Tällöin lapset saatiin kolmikymppisinä, aivan kuten nykyäänkin. Naiset saattoivat seurustella vapaasti, eikä avioton lapsi välttämättä vienyt naisen mahdollisuuksia miesmarkkinoilla.

Piikojen valtakunta kertoo aikakaudesta, jolloin naiset elivät vailla pysyvää turvaa. Jos sairaus vei työkyvyn, elämä saattoi päättyä köyhyydessä. Jos kyläyhteisön tuki puuttui, ennenaikaisesti syntynyt lapsi saattoi viedä lapsenmurhakäräjille. Silti nuori nainen saattoi päättää omasta tulevaisuudestaan: jos kotona ahdisti, aina saattoi lähteä toisiin kyliin työtä ja onnea etsimään.

ISBN painettu: 9789523001534
Kirjastoluokka: 92
Sivumäärä: 250
Ilmestyminen: 15.8.2015

Tieto-Finlandia -palkintoehdokkuus 2015

Avainsanat

  • naisten historia
  • Tiina Miettinen

Kirjasta sanottua

Mukaansatempaava tietokirja, joka valottaa historiankirjoituksissa vähemmälle huomiolle jäänyttä kansan- ja väestönosaa.
Laura Airola, Keskipohjanmaa

Teoksellaan Tiina Miettinen muuttaa ratkaisevasti käsitystämme suomalaisen naisen historiasta.
Tieto-Finlandia -raati,

Suosittelen suvustaan kiinnostuneille.
Pirkko, Lehtimäki

Kiinnostava ja sujuvasti kirjoitettu teos kertoo, että maailma muuttuu , mutta rakkaudesta ja paremmasta toimeentulosta haaveileva ihminen pysyy samana.
Antiikki & Design

Tiina Miettisen kijra avaa yksittäisten esimerkkien kautta kiinnostavan palan naisten, työn ja perheen historiaa.
Motiivi

Tiina Miettinen

Tiina Miettinen on filosofian tohtori ja tutkijana Tampereen yliopistossa. Miettinen asuu Tampereella, jossa hän on myös syntynyt ja kasvanut. Hän toimii sukututkimusopettajana kansalaisopistossa, ja on Suomen sukututkimusseuran tieteellisen julkaisun, Genoksen toimittaja. Tiina Miettinen on harrastanut sukututkimusta teini-iästä asti. Hänen väitöskirjansa käsitteli naimattoman naisen asemaa 1600-luvulta 1800-luvun alkuun. Hänen erityisalaansa on 1600- ja 1700-lukujen hämäläinen talonpoikaisyhteiskunta […]

Siirry kirjailijan sivulle

Löytyisikö näistä uusi suosikkisi?

Hakaristirouvat
  • E-kirja

  • Sidottu

Hakaristirouvat

James Wyllie

Hyvän historia
  • Äänikirja

  • E-kirja

  • Sidottu

Hyvän historia

Rutger Bregman

Kielletyt leikit

Marko Tikka & Seija-Leena Nevala

Maailman salaperäisin kirja
  • Äänikirja

  • E-kirja

  • Pokkari

  • Sidottu

Kivenmurskaajat
  • E-kirja

  • Sidottu

Kivenmurskaajat

Antti Kujala

Tuomiopäivä
  • Äänikirja

  • E-kirja

  • Pokkari

  • Sidottu

Tuomiopäivä

Mariette Lindstein

Oikea elämä
  • E-kirja

  • Sidottu

Oikea elämä

Jarmo Ihalainen

Iso ajatus
  • E-kirja

  • Sidottu

Iso ajatus

Kati Reijonen

Naiset sodissa
  • Sidottu

Naiset sodissa

Anna Larsdotter

Tuulen suku
  • E-kirja

  • Sidottu

Tuulen suku

Satu Grönroos

Maailma on outo
  • Pokkari

  • Sidottu

Maailma on outo

Giles Milton

Kolme syytä elää
  • E-kirja

  • Sidottu

Kolme syytä elää

Tiina Lifländer

Miehittäjän morsiamet
  • E-kirja

  • Pokkari

  • Sidottu

Miehittäjän morsiamet

Pauliina Salminen