Navigoi

  • E-kirja

  • Sidottu

  • Äänikirja

Avainsanat

  • anteeksiantaminen
  • anteeksianto
  • esikoisromaani
  • hyväksikäyttö
  • insesti
  • kaunokirjallisuus
  • kaunokirjat
  • kielletyt muistot
  • lapsuus
  • muistot
  • nuoruus
  • parisuhde
  • pelkotilat
  • perhesuhteet
  • pikkukaupunki
  • romaani
  • sairastuminen
  • seksuaalinen ahdistelu
  • suru
  • terapia
  • Tiina Katriina Tikkanen
  • toipuminen
  • trauma
  • vanhemmuus
  • äitiys

Tiina Katriina Tikkanen

Toinen silmä kiinni

  • E-kirja

  • Sidottu

  • Äänikirja

Traaginen esikoisromaani havahtumisesta surusta ja anteeksiannosta

Nuorta perheenäitiä kuljetetaan ambulanssilla sairaalaan. Toisesta silmästä on yhtäkkiä mennyt näkö, mutta toinen silmä näkee vielä. Ambulanssin kattoon alkaa nousta kuvia lapsuudesta ja nuoruudesta ja ennen kaikkea isästä. Miksi isän kantapään raahausääni kuului oven takana, miksi isä puhui oudolla äänellä? Pysyihän isä oven toisella puolella?

Joskus trauma on painunut niin syvälle, että se pääsee pintaan vain sairastuttamalla sitä kantavan ihmisen. Joskus tie valoon on pitkä ja anteeksianto mahdoton. On vaikeaa ymmärtää, miksi läheinen ihminen toimi niin hirvittävän väärin. Pitääkö sairaan ihmisen sairaita tekoja ymmärtää? Entä milloin muistot lakkaavat vyörymästä päälle?

Toinen silmä kiinni kertoo lapsuudesta ja nuoruudesta pikkukaupungissa, rajusta irtiotosta maailmalla, miellyttämisen halusta ja omien rajojen aliarvostamisesta. Kun alkaa kuunnella kehon viestejä, saa muistoista kiinni. Totuus ei välttämättä ole kaunis, mutta silti on parempi katsoa sitä silmästä silmään.

Toinen silmä kiinni on Tiina Katriina Tikkasen esikoisromaani, joka pohjautuu osittain hänen omaan elämäänsä.

ISBN painettu: 9789523006140
ISBN e-kirja: 9789523006201
ISBN äänikirja: 9789523006218
Kirjastoluokka: 84.2
Sivumäärä: 196
Ilmestyminen: 28.2.2020
Kansi: Jussi Karjalainen

Osta verkkokaupasta

Avainsanat

  • anteeksiantaminen
  • anteeksianto
  • esikoisromaani
  • hyväksikäyttö
  • insesti
  • kaunokirjallisuus
  • kaunokirjat
  • kielletyt muistot
  • lapsuus
  • muistot
  • nuoruus
  • parisuhde
  • pelkotilat
  • perhesuhteet
  • pikkukaupunki
  • romaani
  • sairastuminen
  • seksuaalinen ahdistelu
  • suru
  • terapia
  • Tiina Katriina Tikkanen
  • toipuminen
  • trauma
  • vanhemmuus
  • äitiys

Kirjasta sanottua

Esikoisteos piirtää vaivihkaa piinallisen tarkkoja kuvia miehen rakenteellisesta vallasta suhteessa naiseen. Teknisesti Toinen silmä kiinni on rakennettu taitavasti, ja se pitää otteessaan. Löysää tyhjäkäyntiä sivuille ei mahdu.

Arttu Seppänen, Helsingin Sanomat

Toinen silmä kiinni on pakahduttavan vahva tarina siitä, kun kaikelta tutulta lähtee pohja, eikä voi enää tietää, mihin luottaa. Se on tarina tuskasta mutta myös toivosta. Se tulee niin liki, että lukiessa meinaa sydän räjähtää. Tikkanen kirjoittaa yhtä aikaa ilmavasti ja painavasti.

Järjellä ja tunteella -blogi

Tiina Katriina Tikkanen kirjoittaa hyvin vakavasta aiheesta, aiheesta, joka koskettaa syvälle jokaista lukijaa. Sellaista ei saa tapahtua lapsille, mutta sitä tapahtuu valitettavasti. Siksi tämän kirjan aihe on tärkeä.

Kirjasähkökäyrä-blogi

Tikkanen käsittelee hurjaa aihetta lukijan onneksi niin ilmavasti, ettei kirjan äärellä joudu kokemaan pakokauhua tai ahdistusta. Tämä on Mintun selviytymistarina. Kustantajan esittelytekstin mukaan Tikkasen romaani perustuu osittain hänen omaan elämäänsä, joten en voi kuin ihailla, miten kuulaasti ja varmasti hän kirjoittaa raskaasta aiheesta.

Nannan kirjakimara -blogi

Arvostan kirjailijaa tämän tärkeän ja rohkean esikoiskirjan kirjoittamisesta. Kirjan rakenne on onnistunut. Tikkasen kirjoitustyyli on sujuvaa ja tekstin voimakkaat tunnelataukset tukevat Mintun kasvutarinaa.

Kirjojejen kuisketta -blogi

Selaan romaania uudestaan, luen alusta, sivuja sieltä täältä, huomaan kaikki merkit, niin syvät, ihmiseen piirretyt; rajat, jotka on rikottu, mutta joita ei ole koskaan liian myöhäistä puolustaa.

Helmi Kekkonen -blogi

Toinen silmä kiinni ei todellakaan ole tyhjä syvällisestä merkityksestä. Romaani on ahdistava, ei vain sen takia mitä isä tekee, vaan koska Tikkanen kuvaa lapsen kokemuksia niin samastuttavasti.-- romaanin väkevä tunnelma menee ihon alle.

Anna-lehti

Teksti on tiivistä ja tarkkaa, eikä kaikkea selitetä auki. Se tekee lukemisesta helppoa, vaikka aihe on raskas.

Tunne & Mieli

Eleetön ja pelkistetty kerronta toimii erinomaisesti. Tunneilmaisun niukkuus on hyvä ratkaisu, sillä aihe itsellään on kovin suuri ja tunnepitoinen.

Johanna Suominen, Karjalainen

Tiina Katriina Tikkanen

Tiina Katriina Tikkanen (s.1983) on noormarkkulaissyntyinen kirjailija, freelancer-toimittaja ja kirjoittamisen ohjaaja. Tikkanen on koulutukseltaan valtiotieteiden maisteri. Kirjoittamista hän on opiskellut Jyväskylän yliopistossa. Hänen esikoisteoksensa Toinen silmä kiinni (2020) oli arvostelumenestys.

Siirry kirjailijan sivulle

Kiinnostuisitko myös näistä?

Iso äitiys
  • E-kirja

  • Paperikirja

  • Äänikirja

Iso äitiys

Kati Reijonen

Rikottu rajamaa
  • E-kirja

  • Paperikirja

  • Äänikirja

Rikottu rajamaa

Antti Rämänen

Iskusäveliä
  • E-kirja

  • Paperikirja

Iskusäveliä

Marko Tikka

Varjele varjoani
  • E-kirja

  • Paperikirja

  • Äänikirja

Varjele varjoani

Anna Soudakova

Koneen pelko
  • E-kirja

  • Paperikirja

  • Äänikirja

Koneen pelko

Noora Vallinkoski

Tämäkin hämärä katoaa
  • E-kirja

  • Paperikirja

  • Äänikirja

Tämäkin hämärä katoaa

Anna-Maria Eilittä

Mitä männyt näkevät
  • E-kirja

  • Sidottu

  • Äänikirja

Mitä männyt näkevät

Anna Soudakova

Kielletyt leikit
  • Sidottu

  • Äänikirja

Kielletyt leikit

Marko Tikka & Seija-Leena Nevala

Virtaavan veden sukua
  • E-kirja

  • Sidottu

Vaaran vuosien vakooja
  • E-kirja

  • Sidottu

  • Äänikirja

Vaaran vuosien vakooja

Patrik Berghäll

Isävuoro
  • E-kirja

  • Sidottu

Isävuoro

Tuomas Rajala

Kirppareiden kuningatar
  • Nidottu, liepeellinen

Kirppareiden kuningatar

Elisa Tikkanen

Älä mene pois
  • E-kirja

  • Sidottu

Älä mene pois

Ayobami Adebayo

Viimeiset polttarit
  • E-kirja

  • Pokkari

  • Sidottu

Viimeiset polttarit

Roope Lipasti

Käyttövehkeitä
  • E-kirja

  • Sidottu

  • Äänikirja

Käyttövehkeitä

Soili Pohjalainen

Sopimus
  • E-kirja

  • Pokkari

  • Sidottu

Sopimus

Audrey Magee

Lumen syli
  • E-kirja

  • Sidottu

Lumen syli

Satu Grönroos

Järkäle
  • Sidottu

Järkäle

Harri Tapper