Navigoi

Anne Leinonen

Anne Leinonen (s. 1973 Juva) on Mikkelin Ristiinassa asuva kirjailija. Häneltä on aiemmin ilmestynyt romaani Viivamaalari, jota kiiteltiin yhteiskuntakriittisyydestä ja poikkeuksellisesta otteesta suomalaisessa kirjallisuudessa, sekä novellikokoelma Pienen rasian jumala.

Leinonen liikkuu sulavasti sekä myyttisen että realistisen rajapinnassa. Hänen teksteissään korostuvat teemat toiseudesta ja vieraudesta sekä yksilön ja yhteisön välisistä ongelmista. Luonto on tärkeässä osassa, se kuljettaa tarinaa ja toimii tapahtumien näyttämönä ja symbolisena tasona. Uusimmassa Metsän äiti -romaanissa hän tutkii suvun ja menneisyyden merkitystä, ihmismielen pimeitä syövereitä sekä sovitusta. Suomalainen kansanperinne tuo kerrontaan oman mausteensa.

Leinonen on voittanut kolmesti arvostetun Atorox-palkinnon, joka myönnetään vuoden parhaalle tieteis- tai fantasianovellille. Omien teostensa lisäksi hän on kirjoittanut mm. kuunnelmia ja nuortenkirjoja yhdessä Eija Lappalaisen kanssa. Hän on myös opettanut luovaa kirjoittamista Oriveden opistolla ja toiminut useiden kirjoituskilpailujen tuomaristossa, kuten J.H. Erkon novellikilpailussa. 

Metsät, suot ja tiheiköt ovat Leinoselle hiljentymispaikkoja, joista voi marjojen ja sienten lisäksi löytää ajatuksia ja tarinoiden versoja.

http://www.anneleinonen.net/

Viivamaalari
  • E-kirja

  • Sidottu

Kiinnostuisitko myös näistä?

Äiti, älä unohda minua
  • E-kirja

  • Sidottu

  • Äänikirja

Äiti, älä unohda minua

Miina Kokoi & Mina Iranta

Tulossa

Katoava äiti
  • E-kirja

  • Sidottu

  • Äänikirja

Katoava äiti

Päivi Pekanheimo

Tulossa

Perhepotretti
  • E-kirja

  • Sidottu

  • Äänikirja

Perhepotretti

Elina Viinamäki

Kerro minulle äidistäsi
  • E-kirja

  • Sidottu

  • Äänikirja

Kerro minulle äidistäsi

Tiina Katriina Tikkanen

Perätilassa
  • E-kirja

  • Sidottu

  • Äänikirja

Perätilassa

Soili Pohjalainen

Ihon alla
  • E-kirja

  • Paperikirja

  • Sidottu

  • Äänikirja

Ihon alla

Soili Pohjalainen

Laiton lapsi
  • E-kirja

  • Pokkari

  • Sidottu

  • Äänikirja

Laiton lapsi

Trevor Noah

Uraäidin selviytymisopas
  • E-kirja

  • Nidottu

  • Äänikirja

Perno Mega City
  • E-kirja

  • Sidottu

Perno Mega City

Noora Vallinkoski

Väärän kissan päivä
  • E-kirja

  • Sidottu

Väärän kissan päivä

Pasi Ilmari Jääskeläinen

Hyvä hiljaisuus
  • E-kirja

  • Sidottu

Hyvä hiljaisuus

Outi Ampuja

Tuulen suku
  • E-kirja

  • Sidottu

Tuulen suku

Satu Grönroos

Muista minut
  • Sidottu

Muista minut

Anne-Maarit Koivuniemi

Mitä miehen pitää
  • E-kirja

  • Sidottu

Mitä miehen pitää

Jarmo Ihalainen

Lintu pieni
  • E-kirja

  • Sidottu

Lintu pieni

Tanja Pohjola

Viivamaalari
  • E-kirja

  • Sidottu

Viivamaalari

Anne Leinonen

Maailma ilman meitä
  • E-kirja

  • Äänikirja

Maailma ilman meitä

Alan Weisman