Mikko Porvalille Vuoden johtolanka -palkinto

Suomen dekkariseuran Vuoden johtolanka -palkinto edellisvuoden parhaasta kotimaisesta dekkariteosta on myönnetty Mikko Porvalille romaanista Veri ei vaikene.

Mikko Porvalille Vuoden johtolanka -palkinto

Karelia Noir -trilogiaan kuuluva, sarjan toinen teos sijoittuu Viipuriin 1930-luvulta talvisodan kynnykselle. 

Palkintoperusteissaan raati totesi seuraavaa:

Mikko Porvalin teos Veri ei vaikene on kiehtova yhdistelmä: hyödyntäessään dekkarissa klassista päähenkilö ja hänen työparinsa -asetelmaa sekä todellisia rikostapahtumia teos kutoo kiinnostavasti yhteen faktaa ja fiktiota.

Tarina alkaa yhdestä 1930-luvun tunnetuimmasta muilutuksesta. Sen kohteeksi joutui suutari Erik Mättö, jonka ruumis löytyi vasta vuosi myöhemmin. Teos kattaa koko vuosikymmenen, ja sen kaari sulkeutuu talvisodan Viipurin pommituksissa, joita Porvali kuvaa vavahduttavasti.

Veri ei vaikene ei nojaa perinteiseen juonikaavaan. Sen sijaan tärkeäksi nousee tiivis rajaus: viipurilaisen poliisin näkökulma poliittisesti kuohuvaan vuosikymmeneen. Kyseessä on vahva ajankuva, joka samalla resonoi tätä päivää ääriliikkeineen ja sodan keskelle joutuvine ihmisineen.

Mikko Porvali kuvaa taitavasti rikospoliisin toimintaa ja sen tutkimusmenetelmien kehitystä 1930-luvulla. Teoksellaan hän osoittaa, että Suomen dramaattisessa lähimenneisyydessä on paljon kertomistaan odottavia rikostarinoita. Niitä suomalaisessa dekkarikirjallisuudessa on hyödynnetty yllättävän vähän.

Tunnustettu sotahistorioitsijaMikko Porvali on enemmän kuin tervetullut myös faktapohjaisen rikoskirjallisuuden kirjoittajaksi.

OTM Mikko Porvali (s. 1980) työskentelee poliisivoimissa. Hän on palvellut myös puolustusvoimien kansainvälisissä tehtävissä sekä avustanut useita lehtiä. Porvali on tuottelias tietokirjailija, ja hänen teoksensa Operaatio Hokki oli Tieto-Finlandia-ehdokkaana 2011. Porvalin historiallisessa Karelia Noir -romaanitrilogiassa on aiemmin ilmestynyt teos Sinisen kuoleman kuva.

Vuoden johtolanka -palkintoraatiin, joka valitsi voittajan ja parhaan esikoisen, kuuluivat Kai Hirvasnoro, Kirsi Hietanen ja Jonna Lehtinen.

Vuoden esikoisdekkari -kunniakirjalla Suomen dekkariseura palkitsi Max Seeckin romaanin Hammurabin enkelit (Tammi, 2016). Ulkomaisen jännityskirjallisuuden kunniakirja myönnettiin ranskalaiselle Pierre Lemaitrelle (s. 1951) hänen romaanitrilogiastaan Irène, Alex ja Camille (Minerva).

Comment form has been disabled.