Tietokirja kertoo herkullisia tarinoita huijauksista ja bluffeista
Turhamaisuus ja oman edun tavoittelu houkuttelevat huijauksiin, mutta joskus hämäyksillä pelastetaan jopa ihmishenkiä. Hyvää tarkoittavakin voi joutua petoskierteen pyörteisiin.
Kiihkeä tietokirja kertoo eurooppalaisista jalkapalloheimoista
Mitä jalkapalloseuran kannattaminen merkitsee? Yksitoista legendaarista otteluparia avaa näkymän Euroopan historiaan ja risteäviin identiteetteihin.
Mielellä on lupa järkkyä
Yksilö- ja pariterapeutti Heli Suutarin Palava pää -kirja pohtii henkistä hyvinvointia luottaen ihmisen omaan sisäiseen asiantuntemukseen.
Tiibetissä vapauden puute johtaa epätoivoisiin tekoihin ja protesteihin
Vaikuttava kuvaus Tiibetin historiasta ja nykypäivästä kertoo, kuinka feodaalinen kylä muuttui modernin kontrollin läpitunkemaksi kaupungiksi. Toimittaja ja tietokirjailija Barbara Demick kuvaa nyky-Tiibetin ahdinkoa yhden paikkakunnan asukkaiden kautta.
Tämän kirjan luettuasi aivosi eivät ole ennallaan
Aivotutkijan huipputeos kuvaa lukuisin esimerkein aivojen jatkuvaa, hämmästyttävää muokkautumista
Tunnelmallinen ja surullisen kaunis romaani luopumisesta ja väistämättömistä muutoksista
Anna-Mari Eilittä: Tämäkin hämärä katoaa
Millaisia haasteita työelämän tulokkaat kohtaavat – ja miten haasteet voitetaan
Mitä tehdä isona ja aikuisena? Mitä työelämästä kannattaa tietää? Onko työelämä pelkkää riistoa ja uupumusta? Miten omasta intohimosta voi tehdä ammatin – ja mitä se vaatii? Duuniin on innostava ja monipuolinen opas työelämään astuvalle.
Seksipalveluja ostetaan Suomessa monesta eri syystä
Rakkautta rahalla -teos monipuolistaa kuvaa suomalaisista vastuullisista seksipalvelujen ostajista. Se avaa yllättäviä ja inhimillisiä näkökulmia kaikensukupuolisten asiakkaiden kosketuksen, seuran ja nähdyksi tulemisen tarpeisiin.
Henriikka Rönkkösen parisuhdetykitystä kaikille rakkausshokkihoitoa tarvitseville
Henriikka Rönkkönen: Rakkausshokkihoito ja muita ex-sinkun oivalluksia Julkaistaan 1.6.2022 Henriikka Rönkkösen kirjojen laajalle lukijajoukolle on tarjolla nyt todellista herkkua, sillä kiihkeästi odotettu, somessa jo nyt kuumottava verbaalinen ilottelu Rakkausshokkihoito ilmestyy kesäkuun alussa. Kymmenen sinkkuvuoden, satojen treffien ja ghostaamisen jälkeen romaanin päähenkilön elämään saapuu poikaystävä. Ihan oikea, ei mielikuvitusta. Vähemmästäkin menee rakkausshokkiin. Ja voisi luulla, että he […]
Kuinka uida pois ympäristötuhon vankilasta
Kiehtovassa tietoteoksessa ilmastokriisin tutkimus kääntyy kohti ihmislajia
Huikea kirjasyksy Atenalta – kiehtovia kaunokirjallisia kontrasteja ja järeästi taustoitettua, viihdyttävää tietoa
Atenan syksyn valikoimassa tarkkanäköisistä tarinoista hahmottuu ymmärrys toisiin todellisuuksiin ja historian tapahtumat antavat perspektiiviä siihen, mitä tapahtuu juuri nyt.
Näin puhuttiin äideille sodasta – naistenlehti päätti tehdä kotirintaman naisista sankareita
Seija Aunila ja Jukka-Pekka Heiskanen: Kotien salainen armeija. Naiset tiukassa ohjauksessa sotavuosina Ilmestyy 20.4.2022 Talvi- ja jatkosodan aikana isänmaalle kaikkensa antava nainen oli Suomessa ideaali. Tämän ymmärsi myös Kotilieden päätoimittaja Alli Wiherheimo. Hän uskoi, että henkisellä ilmastolla on kodeissa jopa ratkaiseva merkitys maanpuolustukseen, ja hän muutti lehden oma-aloitteisesti osaksi sotapropagandaa. Wiherheimo ymmärsi jo silloin, että juuri […]