Rakkauden ja tulehduksen oireita

EN MUISTA koska olen viimeksi hyrissyt ja hekottanut lukiessani tähän tapaan. Aiemmin etenkin novelleillaan ihastuttaneen Sari Pöyliön romaani Rakkauden ja tulehduksen oireita paljastuu jo alussa niin sanotun parantavan naurun teokseksi. Nyt ihmistä ja hänen arkista kujanjuoksuaan katsotaan lempeydellä, komiikan höystämänä.

Mieleen tulevat välittömästi ainakin Sinikka Nopola ja Kari Hotakainen, joilla on ilmiömäinen kyky pukea ihminen jonkinlaisen rakastettavan antisankarin vermeisiin. Pöyliö lataa kyllä vielä ronskimmin ja astetta rajuimmin kontrastein. Ai että uppoaa. (--)

Pöyliön kyky kuvata elämän traagisuutta komiikan valossa tuntuu varsinkin näinä aikoina suurelta lahjalta. Se on tietenkin lahja paitsi kirjailijalle itselleen myös hänen lukijoilleen.

Napakkaa lausetta kirjoittava Pöyliö on taitava nopeissa leikkauksissaan, törmäyttäessään ihmisiä ja tilanteita tavoilla, jotka on helppo nähdä elokuvan kohtauksina. Ehkä joskus vielä näemmekin.

Anni Valtonen, Helsingin Sanomat

Suosittelen Pöyliön kirjoja, jos etsit sellaista lukemista, jonka ääressä saa nauraa puhdasta, iloista naurua kirjailijan osuvan ja yllättävän huumorin viemänä.
Ne sarkasmit ja ironiat on niin nähty - tällainen lämmin huumori on vaikeampaa ja ehkä harvinaisempaa. Sitä paitsi, se tekee hyvää sydämelle!

Marjatta Mentula, Marjatan kirjat ja mietteet -blogi

Pöyliö kirjoittaa vinkeällä tavalla, joka pitää lukijan hyvällä tavalla varuillaan: milloin tahansa tämä aika herttainenkin tilanne saattaa kääntyä absurdiksi tai järkyttäväksi, tai surullinen hetki hillittömän hauskaksi. Nautin etenkin kirjan dialogeista, joissa lakonisen toteavan juttelun sekaan pelmahtaa äkisti ties mitä odottamatonta.

Kirjojen keskellä -blogi

Kirja tempaa mukaan niin vikkelästi, että se tulee luettua hetkessä. --Sutjakan hauska eikä lainkaan lällyilevä perhetarina on parhaimmillaan yksittäisten hetkien ja tilanteiden oivaltavissa kuvauksissa. --Pirskahteleva kevyen makea tarina sopii hyvin vaikka tippaleivän ohessa luettavaksi.

Kulttuuri kukoistaa -blogi

Sari Pöyliö osaa taidon kuvata perheen arkea, ihmissuhteita ja sellaiseen tyyliin, että se naurattaa, mutta myös nostattaa kyyneleet silmiin. Juuri niin kuin elämä on, iloa ja surua. -- Sari Pöyliön rikas ja antoisa teksti on se, mikä tässä kirjassa jyllää, niin että sitä on vaikea sanoittaa, mutta se tragikoomisuus, musta huumori on niin uskomattoman hienoa, että tekee mieli lukea joka lause useaan kertaan. Kirjasta tulee sellainen hyvä fiilis ja miten voi arkea ja elämää hienosti kuvata!

Kirjavinkit, Kini Laine

Äiti huutaa poissaoloaan, kun yksin jäänyt isä yrittää luotsata poikaansa ja tytärtään aikuisuuteen. Siitä tulee melkoista räpiköintiä ihmissuhteiden arvaamattomuudessa. Siitä tulee lukijalle hauskaa, ja tekee se kipeääkin. Mainio perhekuvaus, jonka omintakeinen tyyli puree.

Tuijata. Kulttuuripohdintoja -blogi

"Suomessa asuu pieni mutta pottumainen kansa. Sitä se Pöyliökin todistaa ja todella oiva on hänen kirjansa sanoman kirkkaus, joten olisi menetys jättää kirja lukematta. --- Mutta taidekirjallisuutta tämä on, ei mitään viihdettä, vaan kovaa kamaa koville lukijoille, niille, jotka eivät luule luuta lihaksi tai elämän perimmäisen inhottavuuden kuvausta huumoriksi. Ei Hemmingin elämä kuolleen vaimonsa kiroamana ole mikään vitsi, mutta ei tragediaakaan. Se on eräs totuus elämättömästä elämästä ja kaikesta siitä pyristelystä mikä ihmisen surkeutta jotenkin voisi helpottaa. Minut kirja pakotti miettimään, elinkö minäkin elämäni niin kuin Hemminki jälkikasvuineen. Yritin vakuuttaa itselleni, etten toki niin tehnyt. Piste Pöyliölle: osuma ja upposi."

Timo Airaksinen, Digivallila

Välillä kiekuin naurusta kirjan parissa, välillä etoi niin että meinasi kirja lentää seinään. Lukukokemukseen mahtui tunneskaala: kauhua, järkytystä, hurmioitunutta huvittuneisuutta --, surua, inhoa, pelkoa. Aivan kaikkea.

Lukija