Navigoi

Satu LIndholm

VTM Satu Lindholm (s. 1986) on kotoisin Lahdesta ja asuu nykyään Helsingissä miehensä ja kahden lapsensa kanssa. Lindholm on valmistunut Helsingin yliopistosta valtiotieteiden maisteriksi ja hän työskentelee nykyisin IT-alalla. Vapaa-ajallaan hän harrastaa liikuntaa, lukemista ja luontoretkiä.

Lindholmin esikoisteos Projekti vauva syntyi turhautumisesta raskaaksi tulemisen odotteluun. Hän alkoi selvittää, mitä kaikkea hän itse voisi tehdä asian edistämiseksi ja mitä lääketieteen keinoja on käytettävissä. Lopulta Lindholmin perheessä avuksi tarvittiin järeitä lääketieteen keinoja, mutta pitkään toivotun vauvan lisäksi syntyi samalla kirja kaikille, jotka joutuvat pohtimaan omaa hedelmällisyyttään. Se toimii sekä tietopakettina hedelmällisyyteen ja hedelmöityshoitoihin liittyvissä kysymyksissä että vertaistukena niille, jotka joutuvat käymään läpi samoja asioita. Myös lapsettomuudesta kärsivän läheinen voi kirjan kautta kurkistaa maailmaan, jossa lapsia ei tehdä vaan niitä saadaan, jos saadaan.

Projekti vauva
  • E-kirja

  • Sidottu

Löytyisikö näistä uusi suosikkisi?

Isä tuntematon
  • E-kirja

  • Sidottu

Isä tuntematon

Ira Vihreälehto

Perimenopower
  • Nidottu, liepeellinen

  • Äänikirja

Perimenopower

Katarina Wilk

Kaikki menee päin h*lvettiä
  • E-kirja

  • Pokkari

  • Äänikirja

Tiedostavan siemailun taito
  • E-kirja

  • Nidottu

  • Äänikirja

Oikea elämä
  • E-kirja

  • Sidottu

Oikea elämä

Jarmo Ihalainen

Kuinka olla piittaamatta p*skaakaan
  • E-kirja

  • Pokkari

  • Sidottu

  • Äänikirja

Venuksen vuosi
  • E-kirja

  • Sidottu

Venuksen vuosi

Heli Heino

Paikka kaikelle
  • E-kirja

  • Nidottu

  • Sidottu

  • Äänikirja

Paikka kaikelle

Ilana Aalto

Tuulen suku
  • E-kirja

  • Sidottu

Tuulen suku

Satu Grönroos

Meidän perheen parhaaksi

Tuulia Järvinen & Piia Heinonen

Voit nukkua
  • Nidottu, liepeellinen

Voit nukkua

Laura Andersson

Vartiotornin varjossa
  • E-kirja

  • Sidottu

Usko, toivo ja raskaus
  • E-kirja

  • Pokkari

  • Sidottu

Usko, toivo ja raskaus

Aila Ruoho & Vuokko Ilola

Miehittäjän morsiamet
  • E-kirja

  • Pokkari

  • Sidottu

Miehittäjän morsiamet

Pauliina Salminen

Pilvibongarin opas
  • Pokkari

  • Sidottu

Pilvibongarin opas

Gavin Pretor-Pinney

Pitkäveteisyyden filosofiaa
  • E-kirja

  • Nidottu

  • Sidottu