”Täytyis lukea enemmän.” Istuin lukioaikana ystäväni kanssa kirjastossa, kun hän huokaisi kirjojen keskellä tavoitteensa. Mitä ihmettä? Minulla oli ollut aina joku kirja kesken viisivuotiaasta asti, enkä koskaan ollut ajatellut, että lukemiseen liittyisi sana ”täytyä”. Samalla hetkellä valkeni, että ihmiset lukevat eri lailla. Ystävälleni lukeminen oli juhlallista ja arvokasta. Valitun kirjankin piti olla erityinen, ei mitään hömppää. Lukemisen kynnys oli noussut, koska aina oli jotain vähemmän vaativaa tekemistä.
Syksyllä ilmestyvässä Philippa Perryn kirjassa Kunpa vanhempasi olisi-vat lukeneet tämän kirjan puhutaan vanhemmilta perityistä käyttäytymis-malleista, joita ei usein edes tiedosta. Vanhemmilta saattaa saada perintönä myös arvokkaita malleja. Minä perin supervoiman: mutkattoman suhteen lukemiseen. Meillä kotona luettiin ruokapöydässä, sängyssä, veneessä, puun oksalla, telttaretkellä, automatkalla. Yhdessä valokuvassa isä istuu järvessä lukemassa. Pikkuveljeni puolestaan otti ravintolaan mukaan Aku Ankan tasku kirjan, mikä nauratti tarjoilijaa. Kirja oli kaikkialla mukana vähän samalla tavalla kuin älypuhelin nyt.
Lukemistapojen lisäksi eroamme siinä, mitä haemme kirjoista. Joku
haluaa lukea kauden puhutuimman teoksen osallistuakseen keskusteluun, toinen hakee pakoa arjesta, kolmas janoaa tietoa kiinnostavasta aiheesta, neljännelle lukeminen on terapian kaltaista itsetutkiskelua ja viidennelle taide-elämys, joka saattaa olla epämukava ja hämmentävä mutta ajatuksia herättävä. Äänikirjojen kuuntelu tuo lukemiseen yhden ulottuvuuden lisää: puolisoni kuuntelee töissä ennakkoluulottomasti kaikkea elämäntaito-op-paista veijariromaaneihin seiniä hioessaan ja lattioita saumatessaan.
Mihin vaivaton suhtautumiseni lukemiseen perustuu? Luultavasti siihen, ettei lukemiselle ole mitään sääntöjä. Ei tarvitse lukea klassikoita, jos ei halua. Saa jättää kirjan kesken, jos se ei kiinnosta. Saa lukea ruokapöydässä, saa lukea vaikka ei ole vielä tiskannut, saa
lukea vaikka pitäisi jo nukkua.
Luen työkseni ja olen välillä vaarassa me-nettää supervoimani, ryhtyä vapaa-aikanakin ylianalysoimaan, pohtimaan henkilöhahmo-jen uskottavuutta ja miettimään prosessia kirjan takana. Siksi välillä täytyy nollata asetukset, palata omaan lukutyyliin, uppou-tua puhkiluettuun lohtukirjaan ja murustella hapankorppua sen väliin.
Laura Niemi-Pynttäri
Kustannustoimittaja