Navigoi

Kritiikin punnukset Ilari Aallolle ja Elina Helkalalle

Suomen arvostelijain liiton Turun osasto on myöntänyt 45. kerran jaettavan Kritiikin punnukset -palkinnon arkeologi, tietokirjailija Ilari Aallolle ja kuvataiteilija, muinaistekniikan artesaani Elina Helkalalle heidän korkeatasoisista ja hienosti kuvitetuista keskiaikaa käsittelevistä tarinallisista ja yksityiskohtaista tietoa sisältävistä tietokirjoistaan.

Kirja Matkaopas keskiajan Suomeen ilmestyi vuonna 2015 ja se sai valtion tiedonjulkistamispalkinnon vuonna 2016. Vuonna 2017 työtyhmä Aalto&Helkala tuotti teoksen Matka muinaiseen Suomeen. 11 000 vuotta ihmisen jälkiä ja vuonna 2019 kirjan Jatulintarhoja ja hiidenkiukaita. 

Nuoren arkeologin käsikirja, joka valittiin vuoden arkeologiseksi teoksi. Tänä vuonna ilmestyi kirja Vuosi keskiajan Suomessa. Kaikki kirjat ovat Atenan kustantamia.

Kritiikin punnukset on Suomen arvostelijain liiton ainoa alueellinen tunnustuspalkinto. Kritiikin punnukset myönnetään varsinaissuomalaisille taiteilijoille. Kritiikin punnuksia on jaettu vuodesta 1979 lähtien.