Navigoi

Kirjat esille

Kirjamessut ovat juuri päättyneet, ja sieltä täältä kirja-alalta on kantautunut iloisia uutisia: monet kustantajat ja kirjakaupat ovat rikkoneet messuilla myyntiennätyksiään. Hienoa! Tämä lisää uskoa siihen, että kirjat kiinnostavat myös loppuvuoden tärkeän myyntisesongin aikana.
 
Minulle kirjamessujen parasta antia on se, että pääsen kohtaamaan kirjojemme lukijoita kasvokkain ja aistimaan sitä iloa ja odotusta, joka huokuu sekä kirjailijoista että yleisöstä. On palkitsevaa saada todistaa löytämisen riemua, jota messuvieras kokee saadessaan käsiinsä uutta luettavaa, tai sitä jännityksen täyttämää hetkeä, kun lukija tapaa ihailemansa kirjailijan.
 
Tästä kirjamessuhuumasta soisin vielä useammankin nauttivan. Kustantamon markkinointi- ja myyntiosastolla teemme töitä sen eteen, että kirjamme löytäisivät lukijoiden pariin. Apunamme ovat alan tukkukaupat ja jälleenmyyjät kivijalkakaupoista verkkokauppoihin ja marketeista digikirjastoihin. Kullakin myyntikanavalla ja kirjamuodolla on omat vahvuutensa, ja koko alan kannalta on pelkästään hyvä, että kirjoja on saatavana eri muodoissa ja eri kanavissa, siellä missä ihmisetkin ovat. Mitä useammassa paikassa pidämme kirjoja esillä, sitä paremmin ne löytävät lukijansa. Mitä enemmän puhumme lukemisen tuottamasta mielihyvästä, sitä houkuttelevampaa kirjoihin on tarttua. Myös niiden, jotka tekevät sen ensimmäistä kertaa tai pitkästä aikaa.
 
“En ole yhtään lukuihminen, mutta tämän kirjan halusin ostaa itselleni.” “En ole kymmeneen vuoteen saanut kirjaa luettua paria sivua pidemmälle. Nyt lainasin kaverilta aivan mahtavaa luettavaa.” Tällaiset kommentit sykähdyttävät, sillä myönteisen lukukokemuksen saatuaan ensikertalainen ja tottumatonkin lukija voi jäädä koukkuun!
 
Mietitäänkö siis yhdessä, miten voimme innostaa uusia lukijoita kirjojen pariin? Tehdään lukeminen helpoksi ja houkuttelevaksi aivan kaikille. Pidetään kirjoja esillä. Puhutaan, sometetaan, suositellaan. Ehkä ensi vuonna kirjamessuilla on entistä enemmän messuhuumasta nauttivia ihmisiä. Ehkä siellä tehdään jälleen uusia ennätyksiä.
 
Minna Vepsäläinen
Markkinointipäällikkö