Navigoi

Miksi kaikilla tuntuu olevan ADHD, masennus tai jokin muu diagnoosi?

Pekka Vahvanen, Katariina Parhi ja Mia Pohtola pohtivat uutuuskirjassaan Diagnoosivyöry, miksi yhtäkkiä kaikki tuntuvat kärsivän mielenterveyden häiriöistä.

Vielä vuonna 1999 adhd oli äärimmäisen harvinainen diagnoosi Suomessa. Siihen sai stimulanttilääkitystä alle kolmesataa suomalaista. Nyt yli kymmenellä prosentilla kouluikäisistä pojista on diagnoosi.

Yli 600 000 suomalaista syö masennukseen ja ahdistuneisuuteen käytettäviä SSRI-lääkkeitä. 

Heppoisesti annettu diagnoosi voi muuttaa yksilön käsitystä itsestään haavoittuvammaksi ja vähemmän pystyväksi. Diagnoosista voi tulla tekosyy olla keskittymättä tai uskaltamatta tehdä asioita elämässään. Lääkärin sana voi muodostua itseään toteuttavaksi ennusteeksi.

Kantaaottava tietokirja kartoittaa keskeisten mielenterveysdiagnoosien alkuperää, kehitystä ja yleistymistä. Teos kysyy, voiko diagnoosien vyöryä hillitä ja vaatiiko mielenterveyskriisin selättäminen ensisijaisesti yhteiskunnan muuttamista. 

”Kun nälkä, pula ja vilu on voitettu, on inhimillistä asettaa tavoitteet korkeammalle. On aika kukoistaa. Mutta suuri osa ihmisistä ei koe kukoistavansa, vaan ahdistuu elämän
kolhuista ja omasta rajallisuudestaan – rajattomilta näyttävien mahdollisuuksien edessä. Siksi yhä useampi hakee apua psykiatreilta ja yleislääkäreiltä, jotka ovat valmiita tarjoamaan vähintään diagnooseja ja lääkkeitä. Kirjassa pyrimme selvittämään, miten tilanteeseen on tultu”, tekijät toteavat. 

FM Pekka Vahvanen on toimittaja ja tietokirjailija, joka on kirjoittanut mm. Helsingin Sanomiin ja työskennellyt Ylellä. FT Katariina Parhi on tieteenhistorian tutkija, kriminologian dosentti ja tietokirjailija. FT Mia Pohtola on historiantutkija, joka tutkii psykiatrian identiteetin ja diagnostiikan historiaa.

Diagnoosivyöry – Kuinka adhd, masennus ja trauma valloittivat maailman ilmestyy painettuna, e-kirjana sekä Juhani Rajalinin lukemana äänikirjana. Teos on arvostelu- ja käsittelyvapaa 29.8. 

Haastattelupyynnöt, pdf-vedokset ja arvostelukappaleet: adele.couavoux@otava.fi 

Median edustajat ovat tervetulleita kirjan julkistamistilaisuuteen, joka pidetään Otavalla (Uudenmaankatu 10, Helsinki) tiistaina 1.9. klo 17–19. Ilmoittautumiset tästä linkistä >> 
(tai sähköpostitse adele.couavoux@otava.fi