Daniel Rydénin Maailman kovimmat valehtelijat –kirjassa tapaamme muun muassa DDR:n johtajan Walter Ulbrichtin, joka vakuutti, ettei Berliiniin rakennettaisi muuria sekä presidentti Bill Clintonin, joka uskoi pystyvänsä salaamaan seksisuhteensa valehtelemalla. Valheella voi pyrkiä myös hyvään – hollantilainen Corrie ten Boom valehteli Gestapolle suojellakseen vintillä piileskeleviä juutalaisia.
Kohtaamme myös Donald Trumpin, joka ymmärsi varhain, että todellisuutta voi muokata. Yhtenä ainoana päivänä, juuri ennen vuoden 2020 presidentinvaaleja, Trump valehteli peräti 503 kertaa.
Kaikki valehtelevat – keskimäärin 1,65 kertaa päivässä, joka viikonpäivänä, ympäri vuoden. Naiset valehtelevat hieman useammin kuin miehet, ja erityisesti toisille naisille. Useimmat valheet lausutaan toisen tunteiden säästämiseksi.
Valheilla on oikeutettu vainoja ja joukkomurhia. Joskus vilpin keinoin on saatu pelastettua läheisten henki tai kokonainen kansakunta. Valeuutiset nousevat jatkuvasti esiin nykymediassa, mutta vääristelyllä on loputtoman pitkä historia.
Historiallisten tarinoiden taitaja Daniel Rydén sukeltaa valehtelun maailmaan, josta löytyy äärimmäisiä petoksia, valkoisia valheita ja hyvää tekeviä epätotuuksia.
Daniel Rydén on ruotsalainen kirjailija ja toimittaja, joka on kirjoittanut myyntimenestykset Maailmassa on virhe, Maailman salaperäisin kirja sekä Maailman suurin hämäys.
Maailman kovimmat valehtelijat – Historiallisia pötypuheita ilmestyy painettuna, e-kirjana sekä Ville-Veikko Niemelän lukemana äänikirjana. Teos on arvostelu- ja käsittelyvapaa 12.6. Sen on suomentanut Paulina Immonen.
Pdf-vedokset, arvostelukappaleet ja lisätiedot: adele.couavoux@otava.fi