Navigoi

  • E-kirja

  • Sidottu

Avainsanat

  • Pasi Ilmari Jääskeläinen

Pasi Ilmari Jääskeläinen

Taivaalta pudonnut eläintarha

  • E-kirja

  • Sidottu

Palkittu novellikokoelma maagisen realismin hengessä

Oswald Morrow näkee unia, joissa hän elää yhdessä itseään vanhemman kirjastonhoitajattaren kanssa. Eräänä päivänä hän kertoo tälle kaiken ja saa vastauksen, joka muuttaa hänen elämänsä – ja sitten koko maailman. Emma Satakieli löytää poikansa Ferroequinologistisen päiväkirjan, joka puolestaan johdattaa hänet paikkaan, missä junat ”karkaavat aikataulusta ja ryömivät pois kiskoilta”.

Taivaalta pudonnut eläintarha on kokoelma Pasi Ilmari Jääskeläisen palkittuja novelleja. Tarinat sekoittavat ihmeellisiä ihmiskohtaloita, arkisia tilanteita ja sitä salaista ainetta, josta unet on kehrätty. Pudonneesta lentokoneesta ryntää Jäniksenselän metsiin kokonainen eläintarha ja junat nousevat raiteiltaan. Novellien maaginen maailma kuljettaa todellisuuteen, joka on yhtä aikaa tuttu ja outo.

Kokoelman novelleja on aiemmin julkaistu teoksessa Missä junat kääntyvät. Mukana on myös aiemmin julkaisemattomia novelleja, ja kaikki tekstit on toimitettu uudestaan tätä teosta varten.

Kirjasta on tuotettu myös e-kirja.

 

ISBN painettu: 9789517965125
ISBN e-kirja: 9789517967839
Kirjastoluokka: 84.2
Sivumäärä: 414
Ilmestyminen: 1.2.2008

Osta verkkokaupasta

Avainsanat

  • Pasi Ilmari Jääskeläinen

Kirjasta sanottua

Jääskeläinen kirjoittaa vieraudesta läheltä maan pintaa ja osaa viedä lukijansa kummallisiinkiin paikkoihin. Hän yllättää, aidosti, muuttaen todellisuutta kylmän kouriintuntuvasti tai viehkon vaatimattomasti.
-Jussi Ahlroth, Helsingin Sanomat

Jääskeläinen on myös herkän proosan mestari.
-Jari Lybeck, Turun Sanomat

Arkisista tapauksista ajaudutaan hauskasti tai traagisesti toden tuolle puolen.
-Päivi Mäkirinta, Kotivinkki

ei ole ollut monta niin sanottua mielikuvitusproosan taitajaa, jotka kykenevät näin intensiiviseen kerrontaan kuin Pasi Ilmari Jääskeläinen.
-Hannu Waarala, Uutispäivä Demari

Totutut rajat vääntyvät ja lakkaavat olemasta, kun kirjailija testaa mielikuvituksen rajoja.
-Heini Sivonen, Ilta-Sanomat

Pasi Ilmari Jääskeläisen Taivaalta pudonnut eläintarha on sellainen kirja. Sellainen, jota ensin odottaa. Sellainen, jonka lukee ahmien. Ja sellainen, jonka luettuaan kiroaa, että se tuli luettua sillä olisi ihan

Pasi Ilmari Jääskeläinen

Pasi Ilmari Jääskeläinen (s. 1966) on jyväskyläläinen äidinkielen opettaja, jonka teoksissa maailma nytkähtää pois paikoiltaan ja tutun todellisuuden alta paljastuu uusia ulottuvuuksia. Palkinnot:  2007 Tolkien-seuran jakama Kuvastaja-palkinto (vuoden paras fantasiakirja) teoksesta Lumikko ja yhdeksän muuta  

Siirry kirjailijan sivulle

Kiinnostuisitko myös näistä?

Mikaelin kirja
  • E-kirja

  • Paperikirja

  • Äänikirja

Mikaelin kirja

Roope Lipasti

Ulkokultaisen käytöksen kirja

Ari Turunen & Markus Partanen

Perimenopower
  • Nidottu, liepeellinen

  • Äänikirja

Perimenopower

Katarina Wilk

Tiedostavan siemailun taito
  • E-kirja

  • Nidottu

  • Äänikirja

Venuksen vuosi
  • E-kirja

  • Sidottu

Venuksen vuosi

Heli Heino

Paikka kaikelle
  • E-kirja

  • Nidottu

  • Sidottu

  • Äänikirja

Paikka kaikelle

Ilana Aalto

Ukinpoika
  • E-kirja

  • Sidottu

Ukinpoika

Saija Nissinen

Suomen pyhä sota
  • E-kirja

  • Sidottu

Suomen pyhä sota

Jouni Tilli

Halkaisukirvesmies
  • E-kirja

  • Pokkari

  • Sidottu

Halkaisukirvesmies

Roope Lipasti

Munavalikoima
  • E-kirja

  • Sidottu

Munavalikoima

Sakari Fen

Sielut kulkevat sateessa
  • E-kirja

  • Sidottu

Sielut kulkevat sateessa

Pasi Ilmari Jääskeläinen

Syötäväksi kasvatetut
  • E-kirja

  • Nidottu, liepeellinen

  • Pokkari

Syötäväksi kasvatetut

Elina Lappalainen

Rajanaapuri
  • E-kirja

  • Pokkari

  • Sidottu

  • Äänikirja

Rajanaapuri

Roope Lipasti

Harjukaupungin salakäytävät
  • E-kirja

  • Pokkari

  • Sidottu

Harjukaupungin salakäytävät

Pasi Ilmari Jääskeläinen

Lumikko ja yhdeksän muuta
  • E-kirja

  • Nidottu

  • Sidottu

  • Äänikirja

Lumikko ja yhdeksän muuta

Pasi Ilmari Jääskeläinen

Pitkäveteisyyden filosofiaa
  • E-kirja

  • Nidottu

  • Sidottu