Navigoi

  • E-kirja

  • Sidottu

Avainsanat

  • oikeusjärjestelmä
  • talousrikos
  • Tapani Koivunen
  • vankilat
  • Yhdysvallat

Tapani Koivunen

Amerikkalainen painajainen

Vuoteni USA:n vankiloissa

  • E-kirja

  • Sidottu

Suomalaisen yritysjohtajan amerikkalainen unelma – ja sen karu kääntöpuoli

Syyskuussa 2009 yritysjohtaja Tapani Koivunen istui lentokoneessa matkalla Chicagosta Oklahomaan. Tällä kertaa hän ei tosin ollut tavallinen matkustaja. Kone oli U. S. Marshalin, ja miehen ranteita hiersivät käsiraudat.

Kaikki sai alkunsa vuosituhannen alussa, kun Koivunen halusi rakentaa elintarviketeollisuusyrityksen Viroon. Hanke kaatui ahneuteen: amerikkalaiset yhtiökumppanit kavalsivat yhtiön varat. Tästä rikoksesta joutui maksamaan yhtiön toimitusjohtaja Koivunen, joka pidätettiin Chicagon lentokentällä. Perhe ja ystävät järjestivät 300 000 dollarin takuurahat ja tarjoutuivat todistajiksi oikeudenkäyntiin. Todistajia ei kuitenkaan tarvittu, ja Yhdysvaltain liittovaltion tuomioistuin tuomitsi Koivusen salaliitosta petokseen ja rahanpesuun.

Seuraavan kolmen vuoden aikana Koivunen istui seitsemässä eri vankilassa ympäri Yhdysvaltoja sekä kotiarestissa. Hän joutui pahoinpidellyksi ja oli todistamassa rajua vankilakapinaa, mutta myös opetti sellitoveriaan lukemaan ja järjesti opintopiirejä. Viimein hän pääsi konsulikyydillä Suomeen syksyllä 2012.

Amerikkalainen painajainen on todellisen elämän seikkailutarina, pudotus liike-elämän huipulta yhdysvaltalaisten vankiloiden syövereihin. Teos on hurja kertomus oikeudenmukaisuudesta ja syyllisyydestä, mutta se kuvaa elävästi myös sinnikkyyttä ja tahtoa selviytyä mahdottomilta tuntuvissa tilanteissa.

ISBN painettu: 9789523001374
ISBN e-kirja: 9789523001381
Kirjastoluokka: 99.1
Ilmestyminen: 15.5.2015

Osta verkkokaupasta

Avainsanat

  • oikeusjärjestelmä
  • talousrikos
  • Tapani Koivunen
  • vankilat
  • Yhdysvallat

Kirjasta sanottua

Joskus tosielämästä syntyy kiehtovampia tarinoita elokuvakäsikirjoitukseksi kuin kirjailijan pöydältä. Tässä yksi niistä.
Risto Löf, Savon Sanomat

Lukija jää hämmästelemään Koivusen huonoa tuuria, amerikkalaista oikeuslaitosta ja sitä, miten nopeasti ihan tavallinenkin suomalaismies voikaan pudota huipulta.
Pi Mäkilä, Matkaan

Tapani Koivunen

Tapani Koivunen (s. 1957) on maatilan poika Virroilta, maatalous- ja metsätieteiden maisteri, MBA ja ansiolentäjä.  Koivunen on työskennellyt muun muassa Sihdin, Edward Jonesin, Nokian, Kemiran, Helsingin Myllyn ja Cultorin haastavissa johtotehtävissä. Koivunen on maanpuolustaja, laskuvarjojääkäri ja reservin kapteeni. 

Siirry kirjailijan sivulle

Kiinnostuisitko myös näistä?

Yöllinen elämämme
  • E-kirja

  • Sidottu

  • Äänikirja

Yöllinen elämämme

Anna Tommola

Vaaran vuosien vakooja
  • E-kirja

  • Sidottu

  • Äänikirja

Vaaran vuosien vakooja

Patrik Berghäll

Karhu sotilaana
  • Sidottu

Karhu sotilaana

Niclas Hermansson & Peter Ryberg

Maantieteen vangit
  • Nidottu

  • Äänikirja

Maantieteen vangit

Tim Marshall

Etiikan haasteet FI2 (OPS 2016)

Jari Keinänen, Tere Vadén & Marika Enwald

Yhden lapsen kansa
  • E-kirja

  • Pokkari

  • Sidottu

  • Äänikirja

Yhden lapsen kansa

Mari Manninen

Aikamatkaajan opas historiaan

Ilari Aalto & Wyllie, Acton, Goldblatt

Filosofian haasteet FI1 (OPS 2016)

Jari Keinänen & Tere Vadén

Kalamiehet
  • E-kirja

  • Sidottu

  • Äänikirja

Kalamiehet

Chigozie Obioma

Rahan ruhtinaat
  • E-kirja

  • Nidottu

  • Pokkari

Rahan ruhtinaat

Joris Luyendijk

Paholaisen juna
  • E-kirja

  • Nidottu, liepeellinen

Paholaisen juna

Maija Salmi

Piikojen valtakunta

Tiina Miettinen

Hausfrau
  • E-kirja

  • Sidottu

Hausfrau

Liisa Helve-Sibaja

Tautitehdas
  • E-kirja

  • Nidottu, liepeellinen

Tautitehdas

Iris Pasternack

Vanki, vakooja, sissi
  • E-kirja

  • Pokkari

  • Sidottu

  • Äänikirja

Vanki, vakooja, sissi

Mikko Porvali & Matti Putkinen

Suljettu maa
  • Nidottu, liepeellinen

  • Pokkari

Suljettu maa

Barbara Demick