Navigoi

  • E-kirja

  • Sidottu

Avainsanat

  • kansankoti
  • rasismi
  • Ruotsi
  • Tapio Tamminen
  • ääriliikkeet
  • äärioikeisto

Tapio Tamminen

Kansankodin pimeämpi puoli

  • E-kirja

  • Sidottu

Tieto-Finlandia -voittaja 2015!

Akateemisen Varjo-Finlandia 2015!

Tieto-Finlandia -voittaja 2015!

Tukholmaa järkytti 1990-luvun alussa lasermieheksi kutsuttu murhaaja, joka valitsi uhreikseen maahanmuuttajia. Sittemmin uusnatsit ovat syyllistyneet väkivaltaan, jopa murhiin. Miksi uusnatsismi vetoaa ruotsalaisiin? Miksi äärinationalistiset ja muukalaisvihamieliset puolueet kasvattavat suosiotaan perinteisesti sosiaalidemokraattisessa maassa?

Kansankodin pimeämpi puoli valaisee rotuoppien, syrjinnän ja ruotsalaisen kansalliskiihkoilun historiaa, joka on pidempi kuin usein kuvitellaan. Ruotsalaiset kansallisromantikot vaikuttivat eurooppalaisen rasismin oppi-isiin jo 1800-luvulla. Pari vuosikymmentä myöhemmin Ruotsista tuli rotubiologian johtava maa, ja Ruotsin eugeniikkaohjelma jatkui pakkosterilisaatioineen 1970-luvulle saakka. Kun maasta alettiin rakentaa sosiaalidemokraattien johdolla niin kutsuttua kansankotia, kansan yhtenäisyys ja rodun puhtaus olivat suuressa roolissa.

Nationalistisimmatkin ilmiöt levittäytyvät yli rajojen. Oikeistopopulistit ovat nousussa eri puolilla Eurooppaa, ja monet Kansankodin pimeämmän puolen kysymyksistä koskevat myös Suomea.

 

Aiheesta tehtyjä artikkeleita:

Strada 13.2.2015

MTV3 uutiset 12.1.

ISBN painettu: 9789523001275
ISBN e-kirja: 9789523001282
Kirjastoluokka: 32.01/93.1
Sivumäärä: 261
Ilmestyminen: 14.1.2015

Tieto-Finlandia -palkinto 2015

Osta verkkokaupasta

Avainsanat

  • kansankoti
  • rasismi
  • Ruotsi
  • Tapio Tamminen
  • ääriliikkeet
  • äärioikeisto

Kirjasta sanottua

Hätkähdyttävä kirja! Laaja historiallinen perspektiivi ja sujuva kerronta.
Mika Rissanen, Kouvolan Sanomat

Tapio Tammisen tietokirja ruotsalaisen uusnationalismin juurista ja hyvinvointivaltiosta on hyytävää luettavaa
Tommi Nieminen, Helsingin Sanomat

Ruotsin historiaan tarkasti ja perusteellisesti porautuva kirja paljastaa, että hyvinvoinnin ja tasa-arvon edelläkävijällä on aina ollut pimeä puolensa
Pekka Wahlstedt, Talouselämä

Tammisen kirja on hyvä muistutus historiallisista kehityskaarista, joiden syntyä ja syvyyttä tarkastelemalla voidaan löytää selityksiä nykyajan ilmiöille.
Janne Könönen, Savon Sanomat

Kansankodin pimeämpi puoli on yhtä aikaa ansiokas luotaus historiaan sekä – valitettavasti – ajankohtainen teos, joka kaikkien yhteiskunnalliseen keskusteluun osallistuvien ihmisten sietäisi lukea.
Tieto-Finlandia -raati

Tapio Tamminen

Filosofian tohtori, kulttuuriantropologi Tapio Tamminen on tutkija, tietokirjailija ja suosittujen radioesseiden kirjoittaja.  Tamminen on perehtynyt erityisesti uskonnolliseen nationalismiin Etelä-Aasiassa ja julkaissut useita Intiaa käsitteleviä tietokirjoja. Hän on käsikirjoittanut ja ohjannut myös useita kymmeniä  feature-ohjelmia Radioateljeelle (YLE1) ja toimittanut Kolmannen maailman puheenvuoroja lähes kaksikymmentä vuotta.  Hän on toiminut myös mm. luennoitsijana, kehitysmaatiedon ja kulttuuriantropologian vastaavana opettajana, […]

Siirry kirjailijan sivulle

Kiinnostuisitko myös näistä?

Pako kultista
  • E-kirja

  • Sidottu

  • Äänikirja

Pako kultista

Mariette Lindstein

Colditzin vangit
  • E-kirja

  • Paperikirja

  • Äänikirja

Colditzin vangit

Ben Macintyre

Miksi nykymusiikki on niin vaikeaa?
  • E-kirja

  • Sidottu

  • Äänikirja

Miksi nykymusiikki on niin vaikeaa?

Osmo Tapio Räihälä

Hyvän historia
  • E-kirja

  • Sidottu

  • Äänikirja

Hyvän historia

Rutger Bregman

Kielletyt leikit
  • Sidottu

  • Äänikirja

Kielletyt leikit

Marko Tikka & Seija-Leena Nevala

Maantieteen vangit
  • Nidottu

  • Äänikirja

Maantieteen vangit

Tim Marshall

Veri ei vaikene
  • E-kirja

  • Pokkari

  • Sidottu

  • Äänikirja

Veri ei vaikene

Mikko Porvali

Mitä miehen pitää
  • E-kirja

  • Sidottu

Mitä miehen pitää

Jarmo Ihalainen

Rahan ruhtinaat
  • E-kirja

  • Nidottu

  • Pokkari

Rahan ruhtinaat

Joris Luyendijk

Paholaisen juna
  • E-kirja

  • Nidottu, liepeellinen

Paholaisen juna

Maija Salmi

Piikojen valtakunta

Tiina Miettinen

Tautitehdas
  • E-kirja

  • Nidottu, liepeellinen

Tautitehdas

Iris Pasternack

Järkäle
  • Sidottu

Järkäle

Harri Tapper