On vuosi 1812. Napoleonin joukot lähtevät sotaan Aleksanteri I:stä vastaan, mutta edettyään Moskovaan saakka he nujertuvat venäläisten passiiviseen vastarintaan ja myöhemmin pakkasiin. Sota on tappiollinen: yli miljoona ihmistä kuolee, heistä neljäsataatuhatta venäläistä.

Vaikka raaka talvi koettelee sodan osapuolia, venäläiset ja ranskalaiset haluavat huvitella. Myös Venäjän hovi huvittelee ja pitää korupuheita niin kuin hovin kuuluu. Samalla se ummistaa korvansa maaorjien laululta, joka jatkuu niin matalana, ettei ylhäinen korva sitä kuule.

Loimu ja lumi kokoaa sodan tarinat upeaksi romaaniksi, jossa tapahtumien tarkastelijoina toimivat maaorjat, sotavangit, Napoleonin kirjuri sekä venäläinen sotapäällikkö. Syksyyn mahtuu kaksintaisteluita, kosimisia, vahingossa syntyviä lapsia, kuolemattomia sotilaita, Moskovan palo, Napoleonin syntymäpäivät sekä taivaalla loimottava komeetta, joka kultaa Venäjän kupolit.

Kun suomalaiset haetaan auttamaan taisteluissa, he huolestuvat ranskalaisten tappamisesta sukupuuton partaalle. Pohjimmaisena vireenä kaikuukin kysymys, miksi tappaa ihminen – eihän hänestä saa edes mitään tarpeellista, kuten nahkaa, luuta tai lihaa.

Harri Tapperin omintakeinen sotaromaani virtaa eteenpäin perivenäläisin vertauksin ja tappermaisin tunnuskuvin. Venäläiset ovat aina osanneet erottaa toisistaan ilon ja surun – ja näin tekee myös Tapper. Molemmille kun on aikansa.

”Ikävä työhän tämä on. Kukapa ilokseen murhaisi Ranskan soreata poikaa."

Harri Tapper kertoo kirjastaan Jyväskylän Kirjamessuilla 1.4.2012

Harri Tapperin vierailu Ylen Aamun kirjassa 5.4.2012

Loimun ja Lumen arvostelu Helsingin Sanomissa 19.4.2012